Siimasoppaa

 

Siimat jakautuvat kolmeen päätyyppiin: monofiilisiimoihin, perinteisiin punottuihin ja kuitusiimoihin. Monofiilisiimat jakaantuvan edelleen monopolymeeri ja copolymeerisiimoihin, joista jälkimmäinen on "kerrostettu" – ainakin markkinointimiesten mukaan. Käytännössä monofiilit voi kuitenkin jakaa jäykkiin ja pehmeisiin. Usein pehmeä myös venyy enemmän, joskin monofiili on aina varsin joustavaa. Monofiilisiima on edelleen käytetyin kalastussiima, mutta yhä useammin muutkin kuin kaikkein aktiivisimmat käyttäjät valitsevat heittokäyttöön kuitusiiman.

Perinteiset punotut ovat nykyään menettäneet lähes kokonaan merkityksensä, paitsi perhokelojen pohjasiimana, missä dacron on valta-asemassa. Punottua nailonia, joka kulkee yleisimmin kauppanimellä Gralon, käytetään lähinnä vain nostalgisessa käsikelalla tapahtuvassa soutu-uistelussa.

Kuitusiimat jakaantuvat kahteen päätyyppiin, fuusiosiimoihin ja punottuihin. Fuusiosiimoissa yhdensuuntaiset kuidut on liitetty sidosaineella toisiinsa. Fuusiosiimojen tunnetuimpia tuotemerkkejä ovat FireLine ja Fusion.

Punotut taas jakaantuvat kahteen alaryhmään, joita yhdistää se, että kuidut on punottu. Toisessa ryhmässä kuidut on punonnan lisäksi sidostettu kemiallisesti toisiinsa, minkä johdosta tuotetta voisi kutsua myös punotuksi fuusiosiimaksi. Tämän tällä hetkellä voimakkaimmin kehittyvän heittosiimatyypin tunnettuja tuotemerkkejä ovat muun muassa Power Pro, Super Cast ja Spiderwire Super Braided. Vanhin kuitusiimatyyppi, punottu kuitusiima, on erittäin pehmeänä ja hieman löysärakenteisena jäämässä marginaalituotteeksi, vaikka on silläkin toki käyttäjiä. Itse esimerkiksi pidän kyseisestä siimatyypistä, kun kyseessä ovat paksut, yli 30 lbs:n siimat. Kyseistä siimatyyppiä edustavat muun muassa Corastrong, josta punottujen tarina alkoi, sekä Dynabraid ja Hemingway.

Siimavalinnasta

Seuraavassa hieman siimavalinnan suhteesta muuhun välinevalintaan. Ohjeistus on suuntaa-antava, eikä pyrikään olemaan absoluuttinen totuus joka tilanteessa. Ohjeistusta ei myöskään ole tarkoitettu vain jollekin tietylle kalalajille tai tiettyyn kalastustilanteeseen.

Monofiilisiima on hyvin "anteeksiantavaa", sillä se joustaa keskimäärin 20 - 35% ennen katkeamistaan. Vastaavasti kuitusiimojen jousto on vain noin 0,5 - 3%. Vähäisestä joustosta seuraa, että toisin kuin monofiili, vahvinkin kuitusiima katkeaa helposti äkillisen rykäisyn seurauksena. Tästä syystä heittojumit syövät uistinpakin sisältöä kuitusiimoilla enemmän kuin monofiileillä. Lähes venymättömänä kuitusiima tarjoaa kuitenkin erittäin hyvän tuntuman ja lujan tartutusvoiman, mutta toisaalta myös kovan vasteen, jonka avulla kala voi kammeta itseään irti. Tarvittava jousto pitääkin ottaa huomioon välineistön valinnassa. Kuitusiimalla on lisäksi tasaisella vedolla hurja vetolujuus, joten pohjatärpit syövät vähemmän uistimia kuin monofiilejä käytettäessä.

Edellä mainittuja kriteereitä käyttämällä päästäänkin haarukoimaan siimavalintaa: arvostettaessa joustoa, anteeksiantavuutta ja käytön äänettömyyttä on valintana monofiilisiima, kun taas hyvää tuntumaa, suurta vetolujuutta ja erinomaista tartutuskykyä arvostava valitsee kuitusiiman. Jatkokriteereinä voi vielä miettiä, haluaako esimerkiksi ryhdikästä vai pehmeää siimaa. Monofiileissä valinta tapahtuu jäykän ja notkean välillä, kuitusiimoissa taas fuusiosiiman, sidostetun punotun sekä pehmeän punotun kesken. Lisäksi siimavalintaan vaikuttavat näkyvyys ja väritys, mutta nämä ovat täysin tottumuskysymyksiä ja makuasioita.

Miten siimavalinta vaikuttaa välineistön valintaan?

Monofiili sopii periaatteessa kaikkiin virveleihin, mutta koska siimassa on runsaasti joustoa, vaaditaan vavalta räväkkää vastaiskukykyä, jotta kalastus olisi edes jossain määrin mielekästä. Kuitusiima taas vaatii välineistöltä enemmän; saman lujuusluokan kuitusiima on ohuempaa ja vähemmän sileänpyöreää kuin monofiili, joten kelan on syytä puolata tasaisesti ja riittävän voimakkaasti ristiin. Myös jarrun lähtökitkan pienuuden merkitys korostuu, koska siima ei jousta. Niin ikään vavalta vaaditaan enemmän kuitusiimaa käytettäessä, sillä vavan on tasattava äkkiliikkeet ennen jarrun toimintaa. Ulkona olevan siiman pituudella ei ole merkitystä, koska venymättömällä siimalla on saman verran joustoa, olipa siimaa ulkona vähän tai paljon. Jos tilanne siis on hallinnassa, se on sitä siimapituudesta riippumatta. Joustavaan monofiiliin tottuneen siirtyessä kuitusiimaan onkin riskinä, että kalastaja komentaa kalaa liian äkkinäisesti.

Hauenkalastuksessa valtaosa aktiivikalastajista on siirtynyt kuitusiimoihin. Koska hauki ei tee samanlaisia äkkiliikkeitä kuin esimerkiksi lohikalat, ei joustoa vaadita samalla tavalla. Hauen heittokalastuksessa ovat nykyisin yleisimmin käytössä nimellispaksuudeltaan 0,20 – 0,30 –milliset kuitusiimat, lähinnä sidostetut punotut ja FireLine-fuusiosiima.

Itselläni on käytössä kaikkia siimatyyppejä. Heittokäytössä olevissa haspeleissani on fuusiosiimaa, 0,10, 0,12 ja 0,15 –millin nimellispaksuudella myytävää FireLineä. Hyrrävälineissä käytän pääasiassa erimerkkisiä 20-30 lbs:n sidostettuja punottuja, mutta raskaimmissa välineissä siimana on kuitenkin perinteinen punottu, 30 ja 50 lbs:n Dynabraid. Perhovälineissä käytän pohjasiimana dacronia ja ”hinauskalastuksessa”, perhoperukkeessa sekä onginnassa edelleen monofiiliä.

 

Abo