|
Täysimittainen uistelukalusto? Tässäpä siis uusi määritelmä ja aivan varmasti jakaa ja tulee jakamaan mielipiteitä. Joidenkin mielestä, 3 tai neljäkin käytettävää vapaa soutuveneessä voi olla 'täysimittainen' kalusto.Nämä ovat siis näkemyksiä. Ja määritelmä, aktiivisesti on myös yhtä häilyvä käsite kuin veteen piirretty viiva. Jodenkin mielestä, 3 kertaa kesälle vesillä olo/ uistelureissua voi olla aktiivista...Tämä siis myös eräs näkemys asiasta.
Meillä täällä Yövedellä ja Louhivedellä on todella simppelit yhteislupa-alueiden säännökset, jotka eivät ole aiheuttanee turhaa purinaa sekä erityisesti, sääntöjen noudattamista sekä lupien kontrolointi on helppoa kalastuksen valvojan kannalta ajatellen. Ja vaikka meillä täällä onkin lupa venekohtainen eli vähintään yhdellä veneessä olijalla tulee olla yhteislupa lunastettu + tietty kal.hoitomaksu jos ikä näin edellyttää. Miten tämä yksinkertainen lupajärjestelmä on vaikuttanut lupien menekkiin? Lupien menekki on ollut tasaisen nousujohteista viimeiset vuodet ja nyt tietysti jännitetään, miten ja mitä kausi 2009 tuo tullessaa. Ennusmerkit näyttävät sille, että vaikka hitusen hintoja hilasimme ylöspäin, ei se ole vaikuttanut juurikaan lupien menekkiin.
Jotenkin vaikuttaa sille, että järjestelmänne haluaa vaikeuttaa mm.kalastuksen valvojien työtä sekä aiheuttaa turhaa polemiikkia sekä mahdollisesti maksavissa 'asiakkaiden'keskuuteen luo epäselvyyttä. Tämähän ei ole järjestetyn kalastuksen ideologia vaan se, että alueelle ostetaan kalastuslupia mahdollisimman helposti, lupa järjestelmä on niin yksinkertainen, ettei kukaan voi tulla sanomaan että 'en tiennyt' ja erityisesti, kertyneitä lupatuloja ohjataan kalavesien hoitotöinä ja kalaistutuksina takaisin veteen ja vesialueille. En halua rumasti sanoa kommenttia, mutta tuntuisi sille että olisi fiksua kiireesti miettiä uudestaa lupajärjestelmäänne, jotta epätietoisuus sekä epäselvästä lupakäytönnöstä johtuvat virheet olisi ehkäistyä ennen kuin vahinko tapahtuu...
Aki Hirvonen
Louhiveden ja Yöveden yhteislupa-alueet+
kalastuksenvalvoja |