Keskustelut

Uistelu järvialueilla - näytä keskustelu

 
[Takaisin keskustelulistaan]
 

Otsikko : Nuasjärvi / Talvivaara
Kirjoittaja : heppu Päivämäärä : 13/12/2011 9:34:19 Lukukerrat : 10133
Sähköpostiosoite : esa-masa#jippii.fi   Liite : Ei ole
WWW-osoite :

Suora leikkaus tämän päivän Kainarista




Talvivaaran päästöt näkyvät jo Nuasessakin


Nuasjärvi on arvokas kalavesi, josta nousee muun muassa kuhaa, järvitaimenta, harjusta ja siikaa.

Lokakuun mittausten perusteella Talvivaaran vaikutukset yltävät lievinä jo Kajaanin ja Sotkamon välillä sijaitsevaan Nuasjärveen.

Natriumpitoisuudet ovat kohonneet järven itäosassa nopeasti nelinkertaisiksi. Asiasta kertoo toimittaja Juha Kauppinen blogissaan Suomen Luonto -lehden verkkosivuilla.

Kauppinen pohjaa tietonsa vesistön laadun mittauksiin, joita Nab Labs -laboratorio on tehnyt alueella viime vuosien ajan Pöyry-konsulttiyhtiön toimeksiannosta.

Natriumin pitoisuus on Nab Labsin mittausten mukaan vielä kolme vuotta sitten ollut hyvin vakiintuneella tasolla kaikissa Oulujärven vesistön järvissä. Pitoisuus oli vuonna 2008 luokkaa yksi mikrogramma litrassa.

Nyt eli 2011 lokakuussa tehtyjen mittausten perusteella, Oulujärven vesistössä järven natriumpitoisuus on johdonmukaisesti sitä suurempi, mitä lähempänä järvi sijaitsee kaivosta.

Kun vielä 2008 natriumpitoisuus oli Jormasjärvessä 0,8 mikrogrammaa litrassa, oli se tämän vuoden lokakuussa 12,8. Jormasjoessa natriumpitoisuus oli kasvanut kahdeksankertaiseksi: 1,0 mikrogrammasta 8,7 mikrogrammaan litrassa ja Nuasjärven Jormaslahdessa eli paikassa, minne Jormasjoki purkaa vetensä, yli nelinkertaiseksi: 0,8 mikrogrammasta 3,7 mikrogrammaan litrassa.

Natriumpitoisuus on kohonnut myös Nuasjärven keskikohdalta otetuissa näytteissä, siis 32 kilometrin päässä kaivoksesta. Vuonna 2008 natriumia oli 0,8 mikrogrammaa, nyt 1,41 mikrogrammaa litrassa.

Salmisessa natriumpitoisuus oli kolme vuotta sitten 0,7 mikrogrammaa, nyt 2960 mikrogrammaa litrassa.

Näytteet on otettu seitsemän metrin syvyydestä.

Oulujoen valuma-alueen vesistä niin Jormasjärvi, Nuanen kuin Oulujärvikin ovat Kainuun arvokkaimpia kalavesiä. Järvistä erityisesti Nuanen on Kainuulle myös matkailullisesti elintärkeä. Sen rannalla sijaitsee muun muassa Katinkullan lomahuoneisto- ja hotellikompleksi sekä useita muita matkailualan yrityksiä. Myös Jormasjärven rannalla on useampia matkailualan yrityksiä ja kymmeniä loma-asuntoja.

Ympäristöministeri Ville Niinistö kommentoi Kainuun ely-keskuksen selvitystä Talvivaarasta huomenna tiistaina Helsingissä.

http://suomenluonto.blogit.fi/talvivaaran-vaikutukset-jo-puolessa-valissa-matkalla-oulujarveen/

[Edellinen kirjoitus] [Kerro kaverille][Seuraava kirjoitus]
Keskustelualueille kirjoittaminen vaatii nimimerkin varauksen ja tuolla nimimerkillä sisään kirjautumisen.

 Keskusteluhistoria 
 Nuasjärvi ... heppu  - 13/12/2011 9:34:19, ikä 5292pv, luettu 10133
 [Vt] Nuasj... r&b  - 13/12/2011 16:25:45, ikä 5292pv, luettu 4481
 [Vt] Nuasj... misasarp  - 13/12/2011 16:52:43, ikä 5292pv, luettu 4544
 [Vt] Nuasj... r&b  - 13/12/2011 18:26:42, ikä 5292pv, luettu 4499
 [Vt] Nuasj... heppu  - 13/12/2011 18:40:48, ikä 5292pv, luettu 4344
 [Vt] Nuasj... Mika - 13/12/2011 19:29:58, ikä 5292pv, luettu 4482
 [Vt] Nuasj... Mika - 13/12/2011 19:55:27, ikä 5292pv, luettu 4571
 [Vt] Nuasj... saunamestari  - 13/12/2011 22:07:00, ikä 5292pv, luettu 4293
 [Vt] Nuasj... saddam  - 13/12/2011 22:53:37, ikä 5292pv, luettu 4143
 [Vt] Nuasj... Mika - 14/12/2011 9:05:09, ikä 5291pv, luettu 4039
 [Vt] Nuasj... oboy - 14/12/2011 18:28:19, ikä 5291pv, luettu 3924
 [Vt] Nuasj... hooärrä  - 14/12/2011 18:43:33, ikä 5291pv, luettu 4221
 [Vt] Nuasj... heppu  - 14/12/2011 18:56:26, ikä 5291pv, luettu 3999
 [Vt] Nuasj... Mika - 14/12/2011 19:16:39, ikä 5291pv, luettu 4268
 [Vt] Nuasj... saunamestari  - 14/12/2011 19:47:00, ikä 5291pv, luettu 4056
 [Vt] Nuasj... Mika - 14/12/2011 21:14:15, ikä 5291pv, luettu 4135
 [Vt] Nuasj... perämies-keijo  - 15/12/2011 20:54:51, ikä 5290pv, luettu 3859
 [Vt] Nuasj... itl  - 16/12/2011 8:17:56, ikä 5289pv, luettu 3751
 [Vt] Nuasj... Mika - 16/12/2011 8:56:44, ikä 5289pv, luettu 3969
 [Vt] Nuasj... perämies-keijo  - 28/1/2012 20:37:49, ikä 5246pv, luettu 3532
 [Vt] Nuasj... PP - 14/12/2011 21:02:49, ikä 5291pv, luettu 4198
 [Vt] Nuasj... ristokakko - 14/12/2011 21:18:51, ikä 5291pv, luettu 4441
 [Vt] Nuasj... Karttuiivari  - 15/12/2011 0:50:08, ikä 5290pv, luettu 4211
 [Vt] Nuasj... kalahtanut  - 15/12/2011 14:19:25, ikä 5290pv, luettu 4477
 [Vt] Nuasj... karkki - 15/12/2011 14:41:04, ikä 5290pv, luettu 4114
 [Vt] Nuasj... kalahtanut  - 15/12/2011 15:55:03, ikä 5290pv, luettu 4326
 [Vt] Nuasj... oboy - 15/12/2011 19:46:02, ikä 5290pv, luettu 4314
 [Vt] Nuasj... karkki - 16/12/2011 17:32:32, ikä 5289pv, luettu 3970
 [Vt] Nuasj... perämies-keijo  - 1/3/2012 14:43:43, ikä 5213pv, luettu 3819
 [Vt] Nuasj... saddam  - 13/3/2012 8:35:17, ikä 5201pv, luettu 3991
 [Vt] Nuasj... perämies-keijo  - 16/3/2012 18:15:44, ikä 5198pv, luettu 3965
 [Vt] Nuasj... saunamestari  - 16/3/2012 19:10:06, ikä 5198pv, luettu 3585
 [Vt] Nuasj... perämies-keijo  - 27/3/2012 7:20:06, ikä 5187pv, luettu 3799
 [Vt] Nuasj... perämies-keijo  - 4/11/2012 19:31:40, ikä 4965pv, luettu 3887
 [Vt] Nuasj... perämies-keijo  - 2/5/2013 21:06:19, ikä 4786pv, luettu 3416
 [Vt] Nuasj... perämies-keijo  - 3/9/2013 19:08:11, ikä 4662pv, luettu 3561

  286246167