Nyt rikon kaikkia hyvää makua ja moraalia edustavia tapoja yrittäjänä. Kirjoitan muutaman oluen ja viinilasillisen vaikutuksen alaisena tunnepitoisesti, mutta tähänkin on syynsä. Liitän tarinaan videon ja toivon teidänkin nauttivan muutamia virvokkeita, ennen kuin laitatte sen soimaan taustalle ja luette eteenpäin.

Säästin tätä aiheetta myöhemmäksi, mutta yksi asia johti toiseen. Sohvaperunasta kuoriutui vastuunsa tunteva OST. Teen rehelliset Väyryset osana aikuistumisprosessiani yrittäjänä.

Heinäkuun 2. päivä 2011 järjestimme Joensuussa Jigauskurssin. Kerron nyt tämän kurssin tarinan omasta näkökulmastani ja kiittääkseni 2 ammattiopasta heidän tapahtuman eteen tekemästään vaikuttavasta työstä.

Alkuvuodesta 2011, turhautuneena Itä-Suomalaiseen yhteistyöhön ja otsasuonia kiristävään yhteistyöhön otin sähköpostitse yhteyttä muutamiin kalastusoppaisiin oman toiminta alueeni ulkopuolelta. Lähestyin henkilöjä, jotka eivät olleet suoranaisia kilpailijoitani. Näihin henkilöihin lukeutuivat Kari Hokkanen ja Kalle Paavola. Hauska sattumus oli myös se, että minulla oli ennakoiva tunne Kallen tulevasta tunnustuksesta Vuoden Kalastusoppaana 2011. Tiedustelin siis röyhkeästi kahdelta ammattioppaalta heidän kiinnostustaan yhteistyöhön ja olin täysin varma, etten koskaan kuulisi heistä mitään. Kuinka väärässä olinkaan.

Pienellä hiomisella syntyi Joensuun Jigauskurssi, joka ei ollut kaavailemani kaltainen kaksipäiväinen myyntimenestys, mutta se poiki jotain aivan muuta. Vaatii ennakkoluulottomuutta ja rohkeutta tulla vieraille vesille opastamaan yhden päivän harjoittelujaksolla. Herrojen yhteen sulautuva yhteistyö ja työmoraali, varsinkin Paavolan paneutuminen paikkojen etsintään, teki lähtemättömän vaikutuksen. Tässä kaksikossa Kari edusti kokemusta ja pelisilmää asettaen itsensä käsittääkseni hyvin Karimaiseen tyyliin hieman taka-alalle. Kari puhuu, opastaa ja hallitsee tilanteen kuin tilanteen, mutta osaa epäitsekkäästi tuoda esiin ja markkinoida toisen vahvuuksia siirtäen itsensä hiukan sivuun. Kari osoittautui myös tarkkailijaksi, sillä hänen veneessään vieraili päivää ennen tapahtumaa tehdyssä treenissä kaksi aloittelevaa kalastusopasta. Toinen tutkinnon suorittanut, toinen alalle ”itsensä tuonut”. Nämä henkilöt olimme minä ja Janne Vepsäläinen. Kari siis tarkkaili edesottamuksiamme ja jätettäköön tilanne omaan arvoonsa, sillä se oli puolin, jos toisin, varovaisen tarkkaileva. Kari hallitsi tilanteen ja varasti veneessään shown, kuten ammattioppaan tuleekin opastustilannetta hallita.

Jos alan analysoimaan omaa suoritustani niin treenissä kuin seuraavan päivän keikalla asiakkaana omassa veneessäni, en varmaankaan saa erityisen korkeita pisteitä aktiivisuudesta tai näytöistä osaamisesta. Molemmilla kerroilla olin varmaankin se kalastaja, joka sai vähiten kaloja, kalasti vasten aurinkoa tai heikkoa sektoria, ei kysellyt ja asettautunut aktiivisesti onnistuvaan asemaan. Minä tarkkailin ja sain vahvistukset asioihin, joiden kanssa olin epävarma, korjauksia ja neuvoja tekniikkaan, asemoitumiseen kaloihin nähden, solmuihin ja ennen kaikkea näkemystä rutinoituneeseen opastukseen. Olin siis passiivinen oppilas, ärsyttävä asiakas Tuomakselle silloin kun kyselin, mutta sain sen mitä tarvitsin itsevarman opastusotteen luomiseen. Kannatti siis nähdä hieman vaivaa tapahtuman eteen ja mennä nöyrästi oppiin. Veneessäni en ollut ainoa oppilas, sillä tästä veneellisestä toimii nykyään yksi asiakas oppaana Kyyvedellä. Palaan kysymykseen ”Tarvitseeko opas tutkinnon” myöhemmin ja pohdintani saattavat olla minulle ominaiseen tapaan hyvinkin kaksijakoisia. Vastaus tulee olemaan kyllä ja ei.

Suurimman opetuksen ja vaikutuksen tässä kokemuksessa minuun teki Kallen työmoraali. Kari on monesti kirjoittanut tästä ilmiöstä ja uskokaa pois, kun sen kokee ja näkee, on helppoa tunnustaa itsensä ja oma treenimoraalinsa olevan pikemminkin laiskottelua. Kalle ja Tuomas ajoivat yötä vasten Kyröskoskelta Joensuuhun, poikkesivat aamutuimaan Jokikoneessa ja suuntasivat aamu kymmenen jälkeen vesille kaloja hakemaan. Kun veneemme iltapäivällä kohtasivat, olivat he kolunneet Pyhäselkää matalasta syvemmille pakoille kaloja ja syöntiä etsien. Itse vierailin Pyhäselällä päivää ennen treenipäivää surffaillen kauniissa hellesäässä omia tutkimuksiani tehden. Kierona savolaisena säästin tiedon syvyydestä ja mahdollisista paikoista hieman myöhemmäksi, muttei niitä tarvinnut näille miehille alkaa neuvomaan. Miehet hakivat syvyydet ja paikat pitkän treenipäivän aikana tavalla, joka teki lähtemättömän vaikutuksen. Ainoa tapa jolla tätä näkemääni tahtotilaa pystyn kuvailemaan on ”intohimo.” Tämä oli hyvin vaikuttava ja silmiä avaava kokemus, jonka edessä olen edelleen nöyrä.

Toinen mieleen jäänyt tilanne oli sekä Kallen että Karin suhtautuminen tapahtuman onnistumiseen ja ennen kaikkea avoin ja peittelemätön tapa jolla alasta ja sen ilmiöistä puhuimme treenin jälkeen. En tuntenut itseäni ulkopuoliseksi vaan keskustelu ja neuvot tulivat selkärangasta, konstailemattomina ja aitoina, sellaisten miesten suista, jotka ovat ne perse-edellä puuhun kiivetessään opetelleet. Menkää näiden ukkojen keikoille ja kaivakaa ammattioppaan roolinalta esiin kalastaja, jos pystytte ja saatte paljon enemmän kuin pelkkiä kuvauksellisia kalansaaliita. Opin siis että palvelusta voi maksaa saavuttaakseen elämyksiä joko kalansaaliin tai kalastustaidon kertymisen lisäksi jonkin asteisena henkisenä kasvuna tai silmien aukenemisena. Ne saaliskalat ovat tärkein yksittäinen tekijä, mutta onnistunut opastus voi koostua myös aivan muusta, sen määrittävät asiakkaan tarpeet ja oppaan pelisilmä näiden tarpeiden suhteen.

Suuri kiitos teille Kari, Kalle ja Tuomas siitä että tulitte Nobodyn kutsusta ja teitte Joensuuhun tapahtuman, josta kaikkien veneiden asiakkaat nauttivat ja mihin he olivat pyyteettömän tyytyväisiä. Tämä kokemus myös herätti minun uteliaisuuteni sen suhteen, millaisen showhun noilla vesillä kykenisi joukko suomen terävintä kärkeä edustavia ammattioppaita.