Keskustelut

Sillisalaatti - näytä keskustelu

 
[Takaisin keskustelulistaan]
 

Otsikko : Markkinoinnista ja Kalastuksesta
Kirjoittaja : OST Päivämäärä : 28/1/2012 12:00:08 Lukukerrat : 6144
Sähköpostiosoite : jari#oldschooltrolling.fi   Liite : Ei ole
WWW-osoite : http://www.oldschooltrolling.fi

Vuosi on omalta osaltani alkanut markkinoinnin ja majoittaja/matkanjärjestä yhteistyön merkeissä. Uusimme esitemateriaalini ja myös nettisivut päivittyvät pikkuhiljaa talven mittaan. Tätä työtä kun tehdään pitkälti omin voimin, ottavat päivitykset aikansa. Messujen osalta seuraavaksi on vuorossa Venemessut, joihin olen päättänyt tutustua molempien viikonloppujen lauantaipäivinä. Kiinnostuksen kohteenani ovat kyriliset kirjaimet hallitsevat itä-naapurimme, mutta hauskuutan ja informoin toki muunkin kielisiä kanssaihmisiäni parhaan kykyni mukaan, mikäli puheisiin päädytään. Kaikki tämä on tehtävä itse, sillä vierestä katselemalla ei mitään opi ja asiat jäävät vain tekemättä.

Tästä päästään tuotteistuksiin ja kursseihin. Heittojigauksen kanssa jatkan siitä mihin viimekaudella jäin. Puhtaita kurssituksia ei syntynyt Joensuun tapahtuman lisäksi kuin yksi, mutta tämä suomalaisryhmä olikin äärettömän aktiivinen ja palannemme aiheeseen heidän kanssaan jatkossakin. Venäläisille opetin samoja temppuja läpi kauden keikkojen yhteydessä, mutta mitään varsinaisia kursseja he eivät tilanneet. Toimin siis jatkossakin asiakaslähtöisesti tilanteen mukaan.

Selailin myös omaa kalastuskirjanpitoani viimekesältä ja totesin heittämisen ja uistelemisen suhteen treenin ja keikkojen suhteen olleen 20/80 –säännön mukaisesti heittovoittoista (80%). Panostukset ovat siis heittämisessä ja siellä erityisesti kuhan ja ahvenen jigauksessa. Lohta uistelin keväällä pari reissua ja sen jälkeen lohikausi alkoi uudelleen vasta lokakuussa. Tällä kaudella siirryin lohen uistelussa kokonaan yhdellä kolmihaarakoukulla varustettuihin Bomber ja Dalton vaappuihin, eikä tuloksia mielestäni tarvitse hävetä. Omat ja asiakaskalat olivat loppusyksyn osalta yli 3.5 kg. Tämä ei tarkoita sitä, etteikö näillä kykenisi pyydystämään alamittaisia tai vetämään muniaan pataan, mutta tulokset olivat mairittelevia muutamiin vaikeisiin vetoreissuhin saakka. Vieheitä ei kyseisistä tilastovirheistä voi syyttää, vaan omia arviointivirheitä. Näin tämä toimii. Järvelle lähdetään kaikissa sääolosuhteissa, jotka eivät vaaranna asiakkaiden turvallisuutta. Huonoa syöntiä tai omia arviointivirheitä ei pääse karkuun tai pysty lakaisemaan maton alle, kaikissa olosuhteissa on onnistuttava, tavalla tai toisella.

Yksikoukkuisia vaappuja testailin ennen tätä syksyä parin kauden ajan omaan tahtiini, ennen kuin vakuutuin. Tämä puoli siirtyy jatkossa myös muiden kalalajien uistelu opastuksiin ja kursseihin. Rakseja en ole koskaan oppinut käyttämään, mutta omaan kokemukseeni pohjautuen väitän vaappujen tarjoavan runsaasti sopivan yksinkertaisia ja tehokkaita säätömahdollisuuksia. Hajusteiden ja muiden ärsykkeiden käyttö ei tietenkään muuta vaappua aidoksi täkykalaksi, mutta auttaa asiaa. Yksinkertainen on kaunista, mutta kuten monesti olemme tälläkin palstalla todenneet, uistelijalla on monesti runsain mitoin aikaa tuunailla vieheitään kalastuksen ohessa. Kokeilkaa rohkeasti ja jollette minua usko, niin kyselkää partaukoilta, joille on mielestänne kertynyt riittävästi kala-uskottavuutta.

Sekä kalakeikkojen että kurssien perimmäinen idea on tuottaa elämyksiä kalastuksen, saaliskalojen, luonnossa ja yhdessä olon, uuden oppimisen ja rauhoittumisen merkeissä. Tätä ohjesääntöä noudattaen olen työtäni tehnyt ja teen jatkossakin. Kalapaikkoja minä en sähköpostitse tai puhelimitse neuvo, sillä olosuhteet vaihtelevat ja ainoastaan järvellä näitä asioita oppii tekemisen kautta. Ymmärrän omatoimikalastajien turhautumista heidän kysellessään kalapaikkavinkkejä ja ohjeita saamatta vastakaikua. On myös kurjaa kun saalisrapsat karkaavat kinastelun puolelle. Omalta osaltani en koe julkisen keskustelun kalapaikoista tukevan toimintaani, mutta noiden kysymysten kanssa kannattaa kääntyä majoittajien tai vaikka paikallisten kalakerhojen puoleen. Puskaradiolla on saatu aikaan paljon pahaa, joten vältän huutelemasta myöskään sinne, vaikka savolaisen puhelias ihminen olenkin. Aidon innostuksen ja kehittymisenhalun edessä saatan edelleen sulaa, mikäli näen vastapuolessa jotain itsestäni muutamia vuosikymmeniä sitten, kun minua itseäni neuvottiin. Rehellisesti sanoen olen aina ollut surkea neuvottava, johtuen jääräpäisyydestäni. Tästäkin huolimatta papat jaksoivat toistella asioita ja olivat innoissaan jopa niistä järveen jääneistä kaloista vaikka nuorenmiehen suu oli tiukasti mutrussa. Toistoissahan se oppimisen alku ja juuri on. Olen monesti myös miettinyt miksi sain silloin vaikeaselkoisia neuvoja henkilöiltä, jotka mm kilpailullisellakin mittapuulla mitaten olivat paikkansa uisteluvaltakunnassa lunastaneet, vaikka en koskaan heidän kanssaan edes samassa veneessä kalastanut. Itäsuomalainen huumorintaju on omanlaisensa, välillä kierrellään ja kaarrellaan, välillä kerrotaan asiat suoraan eikä kuulija loppujen lopuksi tiedä mitä pitäisi uskoa tai olla uskomatta. Itse huomaan toisinaan tekeväni samaa ja kyse on pohjimmiltaan perinnöstä, jota jaan eteenpäin samalla tavalla kuin se aikoinaan minulle annettiin. Minua kiinnostaa nähdä ymmärtävätkö muut näitä samoja epämääräisyyksiä minua paremmin tai kauanko niiden ymmärtäminen heiltä vie. Myönnän etteivät kaikki puzzlet ole minulle vieläkään auenneet, mutta onhan minulla toki vuosikymmeniä jäljellä niiden ratkomiseen ja muun henkisen kehittymisen ohella.

Kirjoittelussani tyyli on hiukan muuttunut, koettakaa kestää kaupallisia tiedonantoja, sillä väliin tulee mahtumaan myös tämän kaltaisia pakinoita entiseen malliin. Uusina virityksinä siirryn myös blogi –rintamalle. Tällä haen hieman laaja-alaisempaa mahdollisuutta tiedottamiseen ja toivon mukaan saavutan myös uutta lukijakuntaa. Tarinaa tuntuu edelleen olevan kerrottavaksi saakka, joten en ihan vielä siirry vanhainkotiin huru-ukoksi Brasilialaisten mummujen kanssa pitsiä nypläämään…. :p

[Edellinen kirjoitus] [Kerro kaverille][Seuraava kirjoitus]
Keskustelualueille kirjoittaminen vaatii nimimerkin varauksen ja tuolla nimimerkillä sisään kirjautumisen.

 Keskusteluhistoria 
 OST 2012... sohvaperuna  - 29/12/2011 14:52:51, ikä 5277pv, luettu 16398
 Kuinka OST... sohvaperuna  - 30/12/2011 15:27:43, ikä 5276pv, luettu 6553
 [Vt] Kuink... itl  - 30/12/2011 16:26:05, ikä 5276pv, luettu 6252
 Facebook j... sohvaperuna  - 30/12/2011 18:31:59, ikä 5276pv, luettu 6247
 [Vt] Faceb... JakeWolf - 30/12/2011 19:00:19, ikä 5276pv, luettu 6300
 [Vt] Faceb... OST  - 30/12/2011 19:34:09, ikä 5276pv, luettu 6166
 [Vt] Kuink... paksi - 30/12/2011 19:28:03, ikä 5276pv, luettu 6164
 [Vt] Kuink... OST  - 1/1/2012 10:40:26, ikä 5274pv, luettu 6706
 Tunnelmoin... OST  - 30/12/2011 22:33:41, ikä 5276pv, luettu 6085
 Karelia Mi... OST  - 2/1/2012 11:13:58, ikä 5273pv, luettu 6549
 Jatkoa vid... OST  - 2/1/2012 14:35:39, ikä 5273pv, luettu 6701
 Karelia Co... OST  - 8/1/2012 5:13:30, ikä 5267pv, luettu 6059
 [Vt] Karel... Mika - 8/1/2012 10:03:51, ikä 5267pv, luettu 6054
 Pilkki puu... OST  - 8/1/2012 17:12:32, ikä 5267pv, luettu 6256
 Toiminta a... OST  - 9/1/2012 11:24:53, ikä 5266pv, luettu 6310
 Topin Tuva... OST  - 12/1/2012 7:41:49, ikä 5263pv, luettu 6100
 OP-Tupa... OST  - 18/1/2012 8:38:58, ikä 5257pv, luettu 6336
 Matkamessu... OST  - 26/1/2012 8:28:46, ikä 5249pv, luettu 6114
 Markkinoin... OST  - 28/1/2012 12:00:08, ikä 5247pv, luettu 6144
 Bloggausta... OST  - 4/2/2012 13:34:54, ikä 5240pv, luettu 6098
 [Vt] OST 2... OST  - 9/2/2012 4:48:10, ikä 5235pv, luettu 6335
 Paatoksest... OST  - 23/3/2012 8:53:34, ikä 5192pv, luettu 6490
 [Vt] Paato... paksi - 23/3/2012 22:27:41, ikä 5192pv, luettu 5809
 [Vt] Paato... ToniM  - 23/3/2012 22:50:17, ikä 5192pv, luettu 5800
 [Vt] Paato... OST  - 24/3/2012 11:31:09, ikä 5191pv, luettu 6372
 Facebook s... OST  - 26/3/2012 8:14:52, ikä 5189pv, luettu 5955
 Mistä opas... OST  - 28/3/2012 7:32:12, ikä 5187pv, luettu 6188
 [Vt] Mistä... Mika - 28/3/2012 8:15:33, ikä 5187pv, luettu 5925
 [Vt] Mistä... OST  - 28/3/2012 14:28:38, ikä 5187pv, luettu 5927
 Markkinoin... OST  - 4/4/2012 10:14:21, ikä 5180pv, luettu 6003
 Matkailu p... OST  - 9/4/2012 9:47:14, ikä 5175pv, luettu 6098
 [Vt] Matka... OST  - 9/4/2012 9:48:40, ikä 5175pv, luettu 6066
 Myyttinen ... OST  - 22/4/2012 8:27:13, ikä 5162pv, luettu 6178
 Vapputarin... OST  - 1/5/2012 16:51:34, ikä 5153pv, luettu 6165
 Uistelijan... OST  - 14/5/2012 6:30:28, ikä 5140pv, luettu 6428
 Kevät puuh... OST  - 2/6/2012 7:29:56, ikä 5121pv, luettu 6126
 Juhannus p... OST  - 19/6/2012 14:58:52, ikä 5104pv, luettu 6251
 [Vt] Juhan... OST  - 20/6/2012 8:50:54, ikä 5103pv, luettu 6010
 Jigausretk... OST  - 1/7/2012 11:43:22, ikä 5092pv, luettu 6469
 Vapaa kilp... OST  - 15/7/2012 5:03:12, ikä 5078pv, luettu 6585
 Mietteitä ... OST  - 23/8/2012 8:21:22, ikä 5039pv, luettu 6040
 Kesän para... OST  - 26/8/2012 8:25:13, ikä 5036pv, luettu 5888
 Yrittäjän ... OST  - 13/9/2012 8:16:35, ikä 5018pv, luettu 6010
 Fasterin k... OST  - 14/9/2012 19:28:51, ikä 5017pv, luettu 8407
 [Vt] Faste... HHHH - 14/9/2012 23:27:16, ikä 5017pv, luettu 5603
 [Vt] Faste... OST  - 15/9/2012 7:36:55, ikä 5016pv, luettu 5536
 Blogia päi... OST  - 17/9/2012 15:11:36, ikä 5014pv, luettu 5916
 Kalastukse... OST  - 26/9/2012 21:04:17, ikä 5005pv, luettu 5826
 Syksyn loh... OST  - 4/10/2012 4:19:34, ikä 4997pv, luettu 5908
 Blogia päi... OST  - 7/10/2012 21:11:24, ikä 4994pv, luettu 6175
 Blogia päi... OST  - 13/10/2012 6:39:21, ikä 4988pv, luettu 5708
 Linkki kir... OST  - 13/10/2012 6:51:53, ikä 4988pv, luettu 5695
 Järvilohik... OST  - 17/10/2012 18:33:14, ikä 4984pv, luettu 5935
 [Vt] Järvi... JakeWolf - 17/10/2012 20:05:39, ikä 4984pv, luettu 6124
 [Vt] Järvi... OST  - 17/10/2012 20:19:49, ikä 4984pv, luettu 5967
 [Vt] Järvi... it - 17/10/2012 20:46:14, ikä 4984pv, luettu 5805
 [Vt] Järvi... arska79 - 17/10/2012 21:22:14, ikä 4984pv, luettu 6358
 [Vt] Järvi... OST  - 20/10/2012 9:23:40, ikä 4981pv, luettu 5525
 [Vt] Järvi... StS  - 17/10/2012 21:16:18, ikä 4984pv, luettu 5989
 [Vt] Järvi... OST  - 17/10/2012 21:55:47, ikä 4984pv, luettu 6291
 Savonranta... OST  - 16/11/2012 8:34:10, ikä 4954pv, luettu 6192
 [Vt] Savon... mihy - 16/11/2012 11:15:14, ikä 4954pv, luettu 5691
 [Vt] Savon... OST  - 16/11/2012 17:09:21, ikä 4954pv, luettu 5883
 [Vt] Savon... Vee-Pee  - 18/11/2012 8:34:57, ikä 4952pv, luettu 5882
 [Vt] Savon... OST  - 18/11/2012 17:16:14, ikä 4952pv, luettu 5851
 Kausi 2012... OST  - 7/12/2012 17:27:36, ikä 4933pv, luettu 5497
 [Vt] Kausi... pikkuwille - 8/12/2012 15:16:25, ikä 4932pv, luettu 5605
 [Vt] Kausi... OST  - 8/12/2012 16:18:06, ikä 4932pv, luettu 5670
 [Vt] OST 2... OST  - 30/12/2012 8:11:29, ikä 4910pv, luettu 6004

  286265634