Kiitos tästä kommentista...... :) Juuri esittämääsi vision mukaiseen toimintamalliin olemme pikku hiljaa pääsemässä ammatillisen käsialan kehityksessä.

Hauskinta viime kuukausina on ollut palata kalastuksessa rakentelupuolen juttuihin, joita tein teini-ikäisenä. Raha oli aina kortilla joten oli luontevinta hyödyntää kaikkea sitä materiaalia (romua), mitä oli käytettävissä. Suurin osa näistä 'kötöstyksistä' oli aivan kauhean näköisiä ja visioiden toiminnallisuus oli surkeaa, mutta sekaan mahtui myös muutamia helmiä.

Kuitenkin koen jälkikäteen kaiken tälläisen näpertelyn ja oppimisen kokeilujen kautta olleen hyödyllistä. Tämä oli myös aikakausi jolloin aloin vihaamaan sofistikoituneita perhokalastajia fiineine välineineen ja karamellinkauniine sidottuine perhoineen. Omat harakan sulkaan sidotut villalanka kötöstykseni kun olisivat saaneet fiinimmissä piireissä aikaan lähinnä oksennusreaktion. Samaa hienostuneisuutta tapasin myös uistelussa ja aloin inhoamaan sen välinekeskeistä ideologiaa. Tästäkin hartialukosta eroon pääseminen vei vuosia, mutta nykyään en enää irvistele nähdessäni suuria uisteluveneitä levittämässä isoja lautoja sivuilleen tai uistelulinjalleni.

Välineiden hankinta on helpottunut ja hinnat laskeneet kilpailun kiristyessä, internet tarjoaa runsaasti tietoa aiheeseen kuin aiheeseen. On vain muistettava lukea kriittiseesti. Runsaudenpulan ja tiedonkulun kompastuskivenä on omatoimivalmistajan paine, jota aiheuttaa mainonnan ja median muokkaamat mielikuvat siitä millaisia karamellejä tuotteiden tulee olla, jota ne kalastavat. Vaatii rohkeutta kokeilla ja valmistaa näitä omia kötöstyksiä ja ennen kaikkea käyttää niitä. Tähän olen palaamassa, vaikka en näillä näkymin aio palata vuolemaan toispuoleisia balsa- tai haapavaappuja muiden kalamiesten riemuksi. Ensio Rapalan vuolemat alkuperäismallit olivat kaukana karamellipaketeista, vaikka niissäkin lienee käytetty kaikkea mahdollista konvehtikääreistä lähtien. Kalaa näillä vieheillä sai ja loppu on jo historiaa.

Nykynuoriso hallitsee tietotekniikan alle kouluikäisinä ja on kykenevää löytämään tietoa itsenäisesti luku- ja kielitaidon saavutettuaan. Nuorisoa tulisi pleikkarin sijaan kannustaa askartelemaan omia virityksiää ja myös käyttämään niitä. Kokemus jossa omalla viritelmällä saa kalan on huikea, mutta myös pettymys epäonnistumisten kohdalla kasvattaa sopivasti luonnetta. Ammattilaisten työnjälkeä ei pitäisi verrata nuorison / aloittelevien askartelijoiden työnjälkeen tai vieheen kalastavuuteen. Kannattaisi ehkä järjestää ikiomia kalastuspäiviä, joina käytetään vain omia tekeleitä, tulipa saalista tai ei.

Itse koin alle 18-v kalastajan alkuna kolikon molemmat puolet. Tapasin sekä halveksunta, ivaa ja naurua käyttäessäni helevetin rumia omatekoisia vieheitä, sain paljon neuvoja upottaa kyseiset rumilukset selän syvimpään kohtaan tai mieluummin lapioida ne tunkioon (hieman on kilpauistelupiirien alkoholinkäyttö siistiytynyt noista kultaisista ajoista). Näillä rumiluksilla tuli myös kalaa, huolimatta eriävistä mielipiteistä. Valitettavasti ei kuitenkaan kilpailumenestystä. Kun uskoani koeteltiin ja nakkasin hirvitykset rauniolle, korjasi mummini ne talteen ja palautti minulle kun katsoi tilanteen sopivaksi. Kun uitin pelkästään tehdasvieheitä, kyseli ukkini minne olin tekeleeni piilottanut, jos hän niitä testailisi kun ne eivät minulle kelvanneet. Onneksi nämä vermeet ovat edelleen tallessa ja voin oman kusipäisyyteni nostaessa päätään kaivaa ne esiin ja hymyillä sisäänpäin.

Tähän suuntaan oma kehitys vie. Huomaan palaavani kalastuksessa juurilleni, alkavani toistamaan 'nostalgisia' trikkejä ja muistini tiputtelevan minulle lapsuudessa / nuoruudessa kuultuja neuvoja, joita en silloin osannut arvostaa. Yksi kultainen muisto liittyy tapaukseen, jossa sain neuvontaa kahdelta kokeneelta, mutta erityyppiseltä kalamieheltä ennen uistelukilpailun alkua. Toinen kertoi käyttävänsä kolmea eri variaatiota professor -lusikasta lohen kalastukseen välillä paremmalla ja välillä huonommalla menestyksellä. Tämä pappa kertoi myös mistä hän kaloja tavoittelee ja kalastaa. Lienen näyttänyt hyvinkin epäluuloiselta tämän minimalismin edessä, sillä toista tyylisuuntaa edustava kalastaja suomensi papan saavan suuria lohia juuri tällä tyylillä. Pappa selvensi asiaa kertomalla omistavansa myös vaappuja ja muita vieheitä, mutta kalastavansa lohta professorilla ja syöttävänsä muita vieheitä lähinnä hauelle ja kuhalle. Toinen uistelija sitä vastoin kokeili kaikkea uutta, mitä markkinoille tuli, kenties kokeilunhalusta tai ammatistaan johtuen. Pappa kalasti 5 hevosvoimaisella varustetulla puuveneellä ja 2-3 vavalla, toinen kalastaja suurella HT –veneellä jossa oli kaikki tarvittavat välineet takiloista isoihin lautoihin. Minulle tämä oli hämmentävä kokemus, sillä automaattisesti oletin runsauden olevan tie menestykseen lohenuistelussa. Ukkojen rento jutustelun savolainen viesti tai opetus lienee kuitenkin ollut näyttää kolikon molemmat puolet. Seurasipa kumpaa tietä tahansa, vie aikaa kehittyä ja oppia taitavaksi lohestajaksi, mutta tämä ei ole sidoksissa välineiden määrään, mutta kylläkin laatuun ja kokemukseen.

Tarinointi hieman karkasi aiheesta, mutta tälläisiä perversioita näin räntäsateisen lauantain kunniaksi…… :)