Tänä aamuna jäin pohtimaan mikä tekee lohesta, olipa tämä sitten järvilohi tai isoserkkunsa merilohi, niin tunteita herättävän saaliskalan. Mentäessä syvälle periaatteellisiin tai ideologisiin kysymyksiin, ihmiset ovat valmiita jopa veritekoihin niiden asioiden puolesta, joihin he uskovat. Esimerkkejä tästä on historia pullollaan. Miehiä on tapettu kossupullon tai naisen vuoksi, miksei siis lohenkin. Sivistynyt yhteiskunta kehittyy, mutta näkyykö tämä kehitys missään. Pientä kapinahenkeä on hyvä pitää yllä, jottei Jukolan Jussia vallan suohon poljettaisi ja toisinaan ne vanhat hyvät keinot ovat ainoita toimivia, niin politiikassa kuin muussakin urheilukalastuksessa. Omilla yksilötason valinnoilla määritämme mitä olemme, vaikka muu mullilauma kuinka tömistelisi ja uhittelisi, olipa asiayhteys sitten mikä tahansa.

Ensimmäiseksi minulle opetettiin, ettei lohen kalastukseen liittyvistä asioista puhuta muille. Tämän asian opin erinomaisesti enkä varmuuden vuoksi kertonut lohenkalastukseen liittyvistä asioista edes opettajilleni tai muille kyselijöille, sillä silloinhan tieto olisi vuotanut. Tämä tietenkin kiukutti vanhempia herroja, jotka sitten uhkailivat minua selkäsaunalla, jollei sanallinen arkku aukene. Samalla he kuitenkin myös jatkoivat omien kokemustensa jakamista. Myönnän olleeni surkea ja itsepäinen oppilas, koska omaan varsin vahvan itsenäisen tahdon, mistä syystä lienen ymmärtämättömyyttäni tai itsepäisyyttäni menettänyt tai unohtanut monia hyödyllisiä tiedonjyväsiä. Toisaalta lohenkalastuksen lumoon liittyy olennaisesti juuri jatkuva oppiminen ja älyvapaan luontokappaleen oikukkuus. Lohen kalastuksen viehätys on juuri sen vaikeudessa. Jos saaliskalaa on paljon, alkaa kalamies automaattisesti hakemaan suurempia saaliskaloja, sillä kukapa pakastintaan viitsii tinteillä täyttää. Jos kalat ovat tiukassa ja sen yhdenkin mitan täyttävän saaminen vaatii satoja tunteja vetoa, on veriteon jälkeen juhlan paikka. Kaikessa mitä teemme haemme oikeutusta valinnoillemme. Urheilukalastajat hakevat elämyksiä saaliin kilojen muodossa, ammattikalastajat kiloja rahaksi muutettavien kalojen muodossa ja oppaat kiloja rahasta matkustavien muodossa, verkkomiehet kiloja kylän mummuille ja ukeille jaettavien kiitollisuuskilojen muodossa. Jokaisella ryhmällä on omat intressinsä, jotka ovat ainoat ja oikeat. Liekkö tuo sitten ihme jos konsensuksen löytyminen on hankalaa. Kun yhden tahto toteutuu, on toinen ryhmä verisesti petetty. Ei synny Salomonin tuomiot helposti, kun on monta kakkalapiota kakussa. Vaan pieniä ihmisiähän me kaikki ollaan ja perustuslaillinen oikeutemme on ilmaista mielipiteitämme. Sieltä se pienellä punnertamisella löytyy…..vaikka ainahan muutoksia vastustetaan ja ne ovat omalta osalta vääriä.

Kauden 2010 tiimellyksessä kuulin monien hehkuttavan kuinka helppoa lohen kalastus on, kunhan vain ajoi järvelle ja heti soivat jarrut, vaikka sitten kumisaapikkaalla vetäen. Kun yletön syönti Paasselällä lopahti, siirtyi kolonna loppukaudeksi Puruvedelle ja jäi sinne kauden 2011 ajaksi. Tuleekin olemaan mielenkiintoista nähdä minne uistelijoidenvaellus seuraavaksi johtaa. Lohdutukseksi mainittakoon, että kaudella 2011 saimme alueelle sentään ammattikalastajia troolia vetämään, mikä on tietenkin hoitokalastuksellisesti ja vähäisten ammattikalastajien kalliiden kalustoinvestointien kannalta tärkeää toimintaa. Sekaan mahtui toki myös jokunen mielestäni paremmin Saimaan kulttuuri maisemaan sopiva lyhyiden vetojen nuottaporukka, mutta varmuuden vuoksi mulkoilin heidänkin tekojaan murhaavasti. Raskasta on ammattikalastus vihamielisessä ympäristössä, jossa verkkoveijaritkaan eivät välttämättä täysin seiso verkkoja keräävien troolimiesten takana. Näppärimmät troolaajat ovat kautta aikain palauttaneet pussiin keräämänsä verkot paikattuina ja puhdistettuina omistajilleen kymmenen kilon muikkusäkin kera. Pysyneekö käpy enää troolimiesten kädessä vai liekkö jo luiskahtanut verkkomiesten selän alle, käpy meinaan. Helppoa ei ole ideologinen ajattelu, kun on niin kovin monia perinteisiä ammatteja säilytettävänä ja matkailukalastusta nyt ei voida edes ammatiksi kutsua, onhan se oppaidenkin mielestä pelkkä kallis harrastus ja lähinnä aktiivi uistelijoiden tapa rahoittaa harrastustaan.
Kuten huomaatte, jäi lohi jälleen politiikan jalkoihin, mutta tästäkin huolimatta jatkan muistelojani omista lohenkalastuksen kommelluksistani ja kokemuksistani tässä kevään mittaan. Järvilohi on Saimaan helmi, jota arvostaa niin suomalainen kuin ulkomaalainenkin kalastaja. Ulkolaiset myös hyväksyvät sen valitettavan tosiseikan, ettei järvilohia kiskota veneeseen hartiat vääränä ja kalojen kokoluokka on aivan eri kuin merellä tai mereen laskevilla joilla. Luulisi siis kotimaistenkin harrastajien pystyvän pieneen pidättyväisyyteen. Ei siis ihme että minua syytetään pervertikoksi kun tällä tavoin lohia halailen naisten sijaan. Naiset kun ovat kovin kilpailuhenkisiä näissä viehättävyys asioissa. Upea kala on silti lohi ja ennen kaikkea puhtaassa vedessä kasvanut lohi, jollei teollisuuslaitosten vieruksilta pyydystettyjä lingniini kaloja lasketa mukaan. Suomalainen jätevesien puhdistusosaaminen on maailman kuulua, kiitos teollisuutta koettelevien säännösten. Lingiiniä kalat tuskin syövät, eihän se moska liukene sellunkeitossakaan. Saimaan pohjalle sitä on vuosikymmeninen kuluessa laskettu tonnitolkulla, ihan vain ymmärtämättömyyttä ja aikakauden hengen mukaisesti. Onneksi touhuan itse alueella, jonne ei koskaan rakennettu metsäteollisuutta vesiä pilaamaan. Voin siis hehkuttaa puhtaita lohia asiakkailleni ja toivoa hiljaa mielessäni, etteivät ne ole niitä eteläisen Saimaan ligniini lohia.

ps. Kokkonen taannoin hienosti härräsi muurahaispesää väittämällä jo kaiken kalastuksen parissa nähneensä, kysymys kuuluukin kuinka moni meni kyseiseen vipuun?