Aloitan tämän kirjoituksen toivottamalla kaikille mukavaa ja rentouttavaa vappua. Sää suosi ja puolen päivän jälkeen siirryn itsekin luonnon helmaan nauttimaan eväskorin antimista. Kävin myös tervehtimässä Leskisen Juicea Tamperelaisella hautausmaalla, jolla ei vappu hulinoista ollut tietoakaan, mutta rauhoittavaa tunnelmaa vaikka muille jakaa. Toisinaan käyn myös museoissa nukkumassa, mikäli ne suinkin ovat varustettu sopivilla sohvilla.

Vapun kunniaksi muistelen kommelluksiani internet –näkyvyyden parissa. Facebook oli minulle kauan valloittamaton linnake, johtuen suurelta osin eräänlaisesta epäsosiaalisuudestani, sillä en katso tarpeelliseksi olla kaikkien kaveri, samaa mieltä joka asiassa tai kumarrella ketään. Toisaalta olen tottunut tekemään kaiken yksin ja tästä pahansisuisuudesta on vuosien aikana muodostunut yksi suurimmista vahvuuksistani. Toisaalta olen vanhemmiten muuttunut sillä tavoin sosiaaliseksi, että puran esilläolon tarpeeni kirjoittamiseen. Erinomainen keino tuoda oma mielipiteensä esille, vaikka se sitten väärin tulkittaisiinkin.

Aloitin seikkailuni Facebookissa joskus vuonna 2008 tai 2009. Loin silloin humoristisen ryhmän, jonka nimen lainasin Tv –sarja Vintiöiden Kari Hietalahden sketsistä, jossa meuhkattiin kalastuksesta Suur-Saimaalla. Hauskaa tässä asiassa on se, että ryhmäni silloinen nimi – Suur-Saimaan Herrasmieskalastajat – on saatettu rinnastaa lohiaktivisteihin, joita tuntuu löytyvän höyrypäistä poliittisesti varsin maltillisiin organisaattoreihin / agitaattoreihin. Tuohon aikaan minua ei rehellisesti sanoen jaksanut kiinnostaa paskan vertaa muiden tekemiset tai politikoinnit. Kalastin omaksi ilokseni noudattaen omaa järkeäni, eikä kalastuspolitiikka tai ylevät periaatteet hetkauttaneet minua mihinkään suuntaan. Olen hyvin epäpoliittinen henkilö ja jos minulle se valta suotaisiin, lakkauttaisin puoluetuet saman tien. Edellyttäisin myös kaikkia kansaedustajia ja vastuullisia valtion virkamiehiä toimimaan ”sitoutumattomina” vastaten itse omasta päätöksentekoon liittyvästä kannastaan ja teoistaan. Tämä tosin taitaisi olla nykyaikaisen demokratian vastaista, sillä demokratiassa pieni ryhmä nukkumattomien puolueen valitsemia tekee päätökset puolueohjelman mukaisesti, eikä kukaan ole loppujen lopuksi tyytyväinen, mutta voimme sentään valittaa asioista kahvipöydässä. Mielestäni tämä edustaa lähinnä länsimaista diktatuuria.

Ajatus harhautui jälleen sivuraiteilleen, kun eksyin politiikkaan. Politiikkaa emme pääse missään pakoon. Se kummittelee taustalla jopa kalastuksessa, olipa kyse vapaa-ajan kalastuksesta, ammattikalastuksesta tai kalastusmatkailusta. Konsensus taitaa jäädä löytymättä lyhyellä aikavälillä, sillä sehän trendi näissä asioissa on ollut ja on edelleen. Nostakaamme siis hattua aktiiveille jotka jaksavat puhua ja punnertaa. Itsestäni ei sellaiseen ole, sillä tahdon nauttia kalastuksesta kalastuksena, en poliittisen vallan välikappaleena. Tämä ei silti tarkoita että laittaisin pääni pusikkoon, vaan pyrin vaikuttamaan asioihin omien mahdollisuuksieni rajoissa omalla kalastuskäyttäytymiselläni ja kulutuksellisilla valinnoillani. Olen todennut tämän hyväksi tavaksi toimia ja vaikuttaa itselleni.

Facebook –ryhmäni kuvauksessa, missä maalailin humoristisesti romantisoitua kuvaa uistelusta heleän kesäisissä olosuhteissa daamien nautiskellessa samppakaljaa päivänvarjojensa alla, lienee kaukana todellisuudesta. Hedonistisia kalastajia vesillämme toki liikkuu, mutta suurin osa määrittää minä -kuvaansa saalin määrällä tai suurimman kalan koolla. Ei siis ihme, että tässä asennemaailmassa touhu on kovin ukkoutunutta ja naisetkin loistavat poissa olollaan. Ryhmä eli kotvasen kaverieni kannustaessa ajatusta, mutta ei saavuttanut koskaan sen laajempaa kiinnostusta. Muutinkin ryhmäni nimen omia touhujani paremmin kuvaavaksi Old School Trollingiksi, sillä kavereissani vaikutti tuolloin paljon englanninkielisiä henkilöjä. Edelleenkin sain todeta kalastuksen olevan kovin epäkiinnostava harrastus, joka ei varsinkaan naisia kiinnostanut. Syynä saattoi olla myös ryhmän profiloituminen uisteluun, joka on varsinkin naisten mielestä kuolettavan tylsää. Parin vuoden kokeiluilla näyttäisin oppineen jotain sosiaalisen median hyödyntämisestä, samoin kuin käsialani siistiytyneen.

Turhauttavaa on punnertaa asioita eteenpäin ja murtaa idioottimaisia ennakkoluuloja, mutta sillä tavoin suomalainen yhteiskunta ja demokratia toimii. Jäänkin odottamaan oikeaa Saimaan Herrasmieskalastajat ryhmää tai sivua, jolla valveutuneet harrastajat jakavat tietoa toiminnastaan ja pitkällisestä työstään asiansa hyväksi. Aina on hyvä kuulua johonkin ryhmään, sillä ihminen on lopulta laumaeläin. Ehkä sosiaalinen media voisi olla tapa tutustua ja ottaa omakseen asia, jonka kannattajat ovat leimautuneet elitistisiksi ”Suurkalastajiksi”. Massassa on voimaa ja ylipainossa sitä ylivoimaa. Nuoriso hallitsee tietotekniikan tavalla, joka hämmästyttää keski-ikäistä valtaväestöä päivittäin. Nuorisossa on myös tulevaisuus, joten ehkä valistusta kannattaisi suunnata maaperään, jossa siemen vielä itää ja mitä politiikka ei toistaiseksi ole turmellut. Nuorisossa on tulevaisuus, mutta ovatko tämän päivän ”Kalastus Idolit” heidän arvoisiaan? Olisiko tämä sopivaa tekemistä ”jäähdyttelijöiksi jääneille kilpauistelijoille”. Kilpakalastus viestittää jotain aivan muuta kuin kestävien luonnonarvojen vaalimista, kysehän on kilpailutoiminnasta, jonka ihannointiin on jo jokunen sukupolvi kasvanut. Ehkäpä perään kuuluttaisin suurten ikäpolvien eläkeläisukkoja hieman rauhallisempien arvojen oppaiksi nuorisolle. Tähän pohjaan kun kylvetään valistusta ja maalaisihmisten verkkaista luonnon läheisyyttä, luulisi maailman ja kalakantojen pelastuvan?