Merilohen uistelu on tietty haasteellisempaa Merenkurkun pohjoispuolella.
Muistelen,että Ahvenanmaalla n.80 %:lla lohista löytyy syönnöksiä vatsasta,niin Merenkurkun jälkeen enää n.20 %:lla.

Mutta varmasti saalisvarmuutta tuolla voi parantaa.Yksi asia on tietty tuo 'luonnon merkkien' lukeminen ja dokumentointi.

Nykyinen 'pisteiden kalastaminen' on jopa heikentänyt kalamiesten omaa ajattelua...Mennään itätuulilla kalaan pisteille,joista kaveri on saanut kalaa LÄNSITUULILLA tms.-:).

Tai johonkin on muodostunut lämminvesi ottilautta TIETYLLÄ kelillä ja sitä sitten kalastetaan vuosikaupalla,vaikka se on ollut ns kertakäyttö hotspot.

Luonto ei valehtele! Siksi ihminen on ylivoimainen luontokappaleita vastaan,kun hän oppii kohteen käytöstavat tietyissä olosuhteissa.

Ja kuten tuolla aiemmin viitattiin,ärsyttäminen nousee lähempänä jokisuuta tärkeämmäksi kuin etelämpänä.

Kanukkien tekniikat ovat Suomessa toimineet lähes poikkeuksetta ja heidän ajatus vuono/jokisuukalastuksesta:

*Käytetään neon pinkkiä/neon vihreää väriä vieheissä ja myös flashereiden reunoissa.
*Käytetään 180-240 cm tapsia vieheen ja houkutuslevyn välissä.
*Vetävät suoravetovavoilla/takiloilla 11 ' flasherin kanssa vapautuspituutta 40-55 m.
*Vetosyvyys ko vermeille 0-6 m.
*käyttävät kookkaampaa viehettä/täkyä.

Ajatus mihin tämä perustuu:

Lohella on reviiriajattelu jo kun se lähestyy jokea.Pintakalvo on sen reviiri.
Lohi joutuu väistämään venettä alas,mutta palautuu veneen takana takaisin 'reviirille' ärsyyntyneenä.
Pitää kookasta flasheria kilpailijana ja ärsyyntyy lisää.
Perässä tuleva neonpinkki/neon vihreä viehe/täky saa turpiinsa-:).

Ko tekniikka osoittautui tehokkaimmaksi Bamfiedin 'vuonossa' Vancouverin saaren länsilaidalla 1991.

Lyhemmillä vapareilla ja tapsipituuksilla tuli vain pienempää lohta ja vähemmän.

Moni asia noista on osoittanut kyntensä hiukan jalostettuna täällä Suomessakin.

Timppa