Kun eilen ajelin GPS viivaa pitkin vanhalle pannukarkeiden ottipaikalle ja istuskelin pilkillä tuulisuojan takana,tuulen ulvoessa ja pilkki luotainta tuijottaen,tulipa mieleen harrastuksen teknistyminen ja muuttuminen vuosikymmenten saatossa.
(Ja tietysti reiät tein Makita porakone kairalla-:).
Ja kevennetyt tasurit sitä koko luokkaa,että 70-luvulla olisivat jo hoitoon ohjailleet tuollaisten käyttäjiä.

Nuorena miehenä pääsin iäkkäämpien saamamiesten mukaan pilkille ja ottipaikat oli vuosien saatossa heidän toimestaan 'tallennettu' ristiin tsekkaamalla maamerkkien mukaan.

Ottimontun/ patin löytymisen ilo oli ilmeinen.

Paikan löydyttyä 'kieroimmat' kalamiehet laittoivat havun pystyyn,mutta ei suinkaan ottipaikalle vaan useita satoja metrejä sivuun,josta sitten pelipaikka oli johonkin maamerkkiin päin tietyn matkan...

Mutta JOS tämä teknistyminen saa nuorisoa siirtymään koti tietsikan äärestä 'elävään elämään' jäälle tai vesille,niin pirun hyvä homma.

Kyllä tuo luotainpilkintä vastaa jännittävää tietokone peliä.

Yksi parhaista 'maamerkeistä' tuli esille,kun isävainajani valmisti katiskoita myyntiin asti ja hänen tuttu oli hukannut katiskansa ja tuli uutta ostamaan.
Kun ei noita pyydyksiä takavuosina aina merkattu edes kupaimellakaan,tuumi ostaja,että kyllä siinä lehmä makoili rannalla JUST sillä kohdalla,mihin katiskan viritin...

Mikä tästä teknistymisestä enää puuttuu on se,että pannukarkeilla on lähettimet nahkan alla ja voit netistä ostaa koodin,jolla kalat paikannat sitten laitteen avulla..

Osa löytämisen ilosta on kyllä kadonnut.Mutta pannukarkea siiman päässä tuo edelleen yhtä suuren ilon.

Timppa