Keskustelut

Merilohen uistelu - näytä keskustelu

Vapaa 
[Takaisin keskustelulistaan]
Vapaa 

Otsikko : [Vt] Rajoitukset
Kirjoittaja : helge Päivämäärä : 29/3/2024 16:40:47 Lukukerrat : 2976
Sähköpostiosoite :   Liite : Ei ole
WWW-osoite :

Kiitos edellisen kirjoittajalle ansiokkaasta selvennyksestä.Minuahan nämä asiat eivät ammatillisessa mielessä enää häiritse,kun on jo 17 vuotta tullut oltua reservissä.
Aikaisemmin piti vaikka keskellä yöllä tietää koska saa laskea rysien johtoaidan määrätyille koordinaateille.Ilmeisesti on joku moodi kuitenkin jäänyt päälle.No,se siitä.

Eriskummallista kyllä,että maakuntahallistus saa ja luulee,että saavat määrätä tuosta lohenkalastuksesta,siis omilla vesillä( 3 mpk) Pitää osittain paikkansa,koska neuvotteleva virkamies hankki Ahvenanmaalle oman lohikiintiön,jonka Oikeus oli jo aikaisemmin kumonnut.Silloisen Ole Norrbackin aikana.Hän oli puolustusministeri ja hänelle kuuluivat myös kalastusasiat.

Ålandin kalastajathan eivät hyväksyneet näitä muulla Suomessa voimassaolevia kalastajakohtaisia kiintiöitä,jotka muuten ovat salaisia!!Eli heille sorvattiin oma lohikiintiönsä.Jonka Oikeus oli jo aikoinaan Norrbackin aikana kumonnut.Nykyinen neuvotteleva virkamies,esteellisenä sen Palmusaarten pojille värkkäsi.

---------------------------------------------------------

Viimeistään nyt ymmärrän lopettaa tämän diskuteerauksen,mutta niin paljon on suoranaista 'mätää' MMM:n touhissa ollut vuosien mittaan ja on edelleenkin.Siellä on pohjoisessa kova vääntö parhaillaankin päällä.

----------------------------------------------------------

Mielenkiintoinen tilanne tulee jos tosiaankin ammattipuolelta kielletään kalastus...Åland-Merenkurkku välillä,mutta uisteluveneet saavat kalastaa,vaikkakin vain sen yhden eväleikatun.


[Edellinen kirjoitus] [Kerro kaverille][Seuraava kirjoitus]
Keskustelualueille kirjoittaminen vaatii nimimerkin varauksen ja tuolla nimimerkillä sisään kirjautumisen.

 Keskusteluhistoria 
 Rajoitukse... Penalti  - 28/3/2024 7:18:30, ikä 409pv, luettu 4284
 [Vt] Rajoi... Maxel - 28/3/2024 19:23:04, ikä 409pv, luettu 2993
 [Vt] Rajoi... tkorkka  - 29/3/2024 8:44:21, ikä 408pv, luettu 2916
 [Vt] Rajoi... helge - 29/3/2024 9:04:46, ikä 408pv, luettu 2941
 [Vt] Rajoi... eetee  - 29/3/2024 9:59:24, ikä 408pv, luettu 2873
 [Vt] Rajoi... helge - 29/3/2024 10:30:53, ikä 408pv, luettu 2966
 [Vt] Rajoi... helge - 29/3/2024 11:55:37, ikä 408pv, luettu 2888
 [Vt] Rajoi... tkorkka  - 29/3/2024 15:24:41, ikä 408pv, luettu 2848
 [Vt] Rajoi... helge - 29/3/2024 16:40:47, ikä 408pv, luettu 2976
 [Vt] Rajoi... tkorkka  - 29/3/2024 17:27:33, ikä 408pv, luettu 2946
 [Vt] Rajoi... helge - 29/3/2024 18:32:15, ikä 408pv, luettu 2938
 [Vt] Rajoi... Maxel - 29/3/2024 20:54:52, ikä 408pv, luettu 2896
 [Vt] Rajoi... helge - 30/3/2024 11:45:02, ikä 407pv, luettu 2902
 [Vt] Rajoi... tkorkka  - 20/4/2024 14:02:45, ikä 386pv, luettu 2678
 [Vt] Rajoi... Team Hylje - 20/4/2024 15:26:56, ikä 386pv, luettu 2648

  281413402