Äani kuulostaisi samantapaiselta kuin auton laturin hihnassa,ääni kovenee kun laittaa pikkaisen kierroksia. Onko mercuryssä kanssa hihna laturiin? kun en ainakaan ole löytänyt räjäytys kuvista.Jos jollain on ollu samanlaista ääntä niin olisi kiva kuulla mistä se on tullut.
-Juha
Mulla neljä eri ruiskukonetta joista yksi myös 60 efi merkkuri on vinkunut ajoittain, kimeällä kitisevällä vikinällä. Ei lie kovin vakavaa, kun vikaa ei ole saanut ulos ajettua. Ääni saatttaa yhtäkkiä ilmaantua kesken uistelun ja hävitä itsekseen taas jonkinajan kuluttua.
Tiedustelin samaista asiaa mercuryä myyvältä venekauppiaalta, se on ihan normaalia. Jonkinlainen korvausilma pitää sen äänen. Uskoisin että Abo tai joku muu osais vastata tarkemmin.
Joskus oli juttua kipparin käyttötestissä, niin pystyakselin yläpäässä oleva fiber-tiiviste kun kuivuu niin alkaa pitää vikinää. Ei sinänsä vaarallista. Testissä kone oli 50 EFI.
Kippari 4/-09 oli 50hv yhteenveto ja siinä oli juttua tuosta Mercun vikinästä, että kiusallinen mutta harmiton. Korjattavissa irroittamalla moottorin vaihteisto.
Korjaantuu varmaan vaihtamalla kyseinen tiiviste, mutta alkaako viserrys sitten taas kohta uudelleen..
Osaavat kyllä molemmat saman vinkunan, Mercun struutta-malleja vaan pidemmält aikavälilt kuin Pirkkoi, siks vinkuvii Pirkkoi viel vähempi. Kuivahkon ilma/pölytiivisteen välistä ajoittain juoksevan ilmnan ääntä, tympeää mut harmitonta.
Ei siinä enää takuuta oo. Lueskelin netistä, että vinkuu nuo yammut muillakin. Siihen pitäisi auttaa kun pudottaa perän pois ja rasvaa vetoakselinpään niin 'pitäis' olla hiljanen 50-100h??? Merkut ei oo itellä koskaan vinkunu.
Uusi Mercury 60efi ja vinkuu myös. Alkoi noin 20 h:n jälkeen. Maahantuojan mukaan vetoakselin yläpäässä on joku holkki, jonka tarkoitus on helpottaa vetoakselin paikalleen laittoa. Vetoakseli hankaa holkkiin, jolloin vinkuu. Vesivaseliinia kun laittaa väliin pysyy muutaman kymmenen tuntia kurissa, mutta voi alkaa uudelleen vinkumaan. Ajan mittaan tulee sen verran kulumaa, että ei pitäisi enää vinkua. Tosin jos akseli on ollut irti ja paikalleen laittaessa holkki menee eri asentoon voi alkaa taas vinkumaan.
Nyt on ajettu 40 h ja vinkuminen on jo paljon hiljaisempaa. Ajoittain ei kuulu lainkaan.
Muistaakseni sen holkin voi poistaa kokonaankin, jolloin ei enää vingu.
jake (veneilykokemusta jo lähes kolme kuukautta)
Reilu 200h ajettu ja vinkuminen alkaa hiipiä uistelukierroksille. Tähän asti kuulunu vaan joku 1500-3000rpm eli alueella jota juurikaan koskaan tuu ainakaan itse käytettyä.
Kukaan saanu meneen takuuseen tota oiretta? Jos vaikka syyshuoltoon yrittäös sisällyttää..
-08 50efi
elä välitä. minulle kitisee hondakin välillä kun kierokset sattuu sopivasti... jossain 1500-1700 kierrosta. eipä tuo huolto osannu aikoinaan sanoa kuin että ei oo mitään vikaa.
Eli enemmän oon huolissani jos ei ala kitistä joku kerta kun oon kalaan lähössä.
elä välitä. minulle kitisee hondakin välillä kun kierokset sattuu sopivasti... jossain 1500-1700 kierrosta. eipä tuo huolto osannu aikoinaan sanoa kuin että ei oo mitään vikaa. Eli enemmän oon huolissani jos ei ala kitistä joku kerta kun oon kalaan lähössä.
:))