Näsiselän pohjoispäässä, Harvassalon eteläpuolella tuli kalustomenetyksenä takilan kuula ( vaijeria ja lukko myös ), pari HK:ta ja scottyn laukaisimet. Kuula oli 7m, eka vaappu myös, toka 5m. Kuula juuttui johonkin kiinni ja samoin molemmat vaaput. Hommassa uskomatonta on se, että toisen takilan kuula ja vaaput eivät juuttuneet mihinkään, vaikka kuula ja eka vaappu olivat 6m. Tapahtuma paikalla vettä n.20m ja verkkolippuja ei lähimaillakaan näköpiirissä. Mikä ihme siellä oikein oli tai on edelleen. Pysäytti vauhdin ihan totaalisesti. Sen tästä opin, että veneeseen tulee jatkossa mukaan kunnon leikkuri vaijerille, ettei tarvitse moneen kertaan nirhata kuten Rapalan lelu leikkurilla katkaistessa. Koordinaatit N61°36.022 E023°44.594 melko tarkasti.
Raumalla vastaava tilanne joitakin vuosia sitten. 30 metrin vedessä takilat 10 netrissä kiinni ja vene teki uukkarin, oli kuullemma ohjelmaa vähänaikaa. Leikkurit syytä olla takiloiden lähellä. Sinävuonna talvella katosi Kylmäpihlajan vesiputkea noin 800 metriä, taisi olla se siellä kiusana.
Verkkomiesten terveiset siellä, kelluva nailonnaru ja pohjaan juuttunut paino. Törmännyt itse kymmeniä kertoja.Pitäisi lailla kieltää, kelluvat verkon narut. Jos kerran turvallisuudesta joka paikassa vouhkataan, niin tässä olisi todellista tarvetta.
Kuten joku jo totesi, kelluvat narut ilman painoja on verkkokalastuksessa kieletty.
Yksi erityisen hyvä källi on nuo aidot pintaverkot, jotka ovat nimeensä mukaan aivan kalvossa. Yläpaula taitaa olla jotain 6-8 mm köyttä.
Voitko uskoa tuohon itsekkään etteivät käytä kelluvaa narua... Pohjaan jääneet kuula, ym niin voi olla vanha nuotanjämä joka kiinni pohjassa kun niitä tuppaa sinne jäämään. Näin on tehty itsekkin, joku tuttu sukeltaja jolla on pullot hakemaan tavarat pois. Ja merkitkää paikka 25 kg sementtipaino, esim tyhjä AIV pönttö ja halpaa vaijeria + iso lippu. Koska tuollainen turo pohjassa on myös usein kalapaikka.
Syytä olla kunnon leikkuri takiloitten lähellä. Meinas kerran ittelläkin takila revetä perästä pois, mutta onneksi irtosi.Jäi se 7kg kuula peräti 3 säikeen varaan kiikkuu muut katkes. Vettä paikalla oli 26metriä ja takila meni jossain 12m. Huhu kertoo, että olisivat roolimiesten kiusaksi joskus muikkuapajalle laitelleet jotain virityksiä.