Vetouistelu - näytä koko keskustelu

Keskustelut

Majava Cup, Kalaneuvos Kuhauistelun tulokset

Takaisin keskustelualueille
1.   Majava Cup, Kalaneuvos Kuhauistelun tulokset    kimmo - 21/7/2015 0:53:05
Perinteinen Kalaneuvos Kuhauistelu käytiin tälle vuodelle niin tutussa säässä. Alkuillasta hieman sadetta, yöllä tuulta, mutta onneksi aamu oli aurinkoinen ja lämmin. Yöuistelu taisi olla lajissaan jo 22:nen. Tälläkin kerralla osallistujia oli mukavasti, sillä kilpailuun ilmoittautui 69 venekuntaa, joista 49 toi saalista puntarille. Jos kilpailun tuloksia katselee, on Kulo-, Rauta- ja Liekoveden kuhakanta taas voimissaan. Se on hieno asia joka suhteessa ja nuorempiakin ikäluokkia on mukavasti tulossa. Kilpailun tulostaso nousi todella hienoksi verrattuna muutamaan edelliseen vuoteen. Piste-erot muodostuivat kärjen osalta aika selviksi. Tämän vuotisessa kilpailussa parhaiten kuhien 'metkut' tunsi Jani Rossin venekunta. Rosseilla pisteitä kaiken kaikkiaan 93 920. Hienoa! Toiseksi, kuten edellisessäkin osakilpailussa, nousi Mauno Mäkisen venekunta. Heillä pisteitä oli 83 500. Kolmanneksi sijoittui Laineen Mikan venekunta, heille pisteitä kertyi 78 640. Kalaneuvos Kuhauistelu oli samalla Lounais-Suomen Vapaa-ajankalastajapiirin piirin vetouistelukilpailu 2015. Piirin kilpailussa voittajaksi selvisi Jani Rossin venekunta, toiseksi Mauno Mäkisen venekunta ja kolmanneksi Markus Harhalan venekunta. Suurimman kuhan jallitti tällä kertaa Aallon Kalle. Kallen kuhalle oli kertynyt painoa tasan 3400g. Tällä Kalle sai itselleen Haswing keulamoottorin jalustoineen. Lisää tuloksia Majava Cupin blogista http://majavacup.blogspot.fi/ Kimmo Rintala
2.   [Vt] Majava Cup, Kalaneuvos Kuhauis...    ketl - 21/7/2015 1:59:14
Kiitos järjestäjille hienosta kisasta.
3.   [Vt] Majava Cup, Kalaneuvos Kuhauis...    kimmo - 21/7/2015 12:52:29
Kiitokset! Seuraava osakilpailu järjestetään Nokian Pyhäjärvellä, kisakeskuksena Eden. Motorshop Uistelu La 1.8.2015 klo 11.00-18.00. Järjestelyistä vastaa pääasiassa Nokian Vetouistelijat. Tarkempia tietoja Ville Lappalaiselta 044 344 3867. Mielenkiinnolla odotamme tulevaa kilpailua, sillä kyseessä on uusi kilpailujärvi Majava Cupissa. Kimmo Rintala