Vetouistelu - näytä koko keskustelu

Keskustelut

Itsekseen kulkevat laivat Raumanmerellä

Takaisin keskustelualueille
1.   Itsekseen kulkevat laivat Raumanmerellä    ketl - 5/4/2017 22:35:32
Kallan luoteispuolella etäohjattujen ja miehittämättömien alusten testialue sulanveden aikaan. Tuo alue on yksi parhaista Lohenuistelumestoja joka ulottuu Raumaltaa Poriin. Veneilijöitä on kehoitettu välttämään aluetta. Minusta olisi jo turvallisuus syistä hyvä kertoa etukäteen nuo testipäivät koska niitä kuitenkin on harvakseltaan niin veneilijät voisi huomioida tuon alueen omassa toiminnassaan, eikä niin että se tulee yllätyksenä kun merivartiosto pidättää aluksen miehistön haitanteosta. Olis luullu että ajelisivat kauempana ulkomerellä missä tilaa on riittämiin. Nyt jos laivan ohjaus lähtee lapasesta niin Kallan rannalla on hylkyjä.
2.   [Vt] Itsekseen kulkevat laivat Raum...    tkorkka - 6/4/2017 7:09:47
Saattaahan se olla että vaikka puhutaan miehittämättömistä ja itseohjautuvista aluksista, niin ainakin testivaiheessa mukana on ihan oikeita ihmisiä. Näin ainakin autopuolella on ollut. Tuntuu turhan arvokkaalle kalustolle ajattaa se johonkin kivikkoon. Muta oli mukana ihmisiä tai ei, ei ne taida liiemmin uistelijaa väistää.