Vetouistelu - näytä koko keskustelu

Keskustelut

Ei mitä vaan miten

Takaisin keskustelualueille
1.   Ei mitä vaan miten    Kokkonen - 16/4/2021 4:59:00
Kuten sanottu uistelussakin: 'Ei ole tärkeää mitä käyttää,vaan miten käyttää'. Tuli mieleen kun ostetaan palstalla on ilmoitus ostaa Oki Big Shooter flashereita ja kysymys perässä:'Onko nuo hyviä' Iso Oki on voimakkaasti vettä liikuttavana flasherina kyllä kaukaa lohia luokseen houkutteleva flasher. Kun sitten halutaan sen perästä saamaan HYVIN ottamaan,niin siirrytäänkin osastolle MITEN. Oki Big Shooterin yxi 'ongelma' on että se voi pyyntiin mennessään lähteä pyörimään oikealle tai vasemmalle. Pelkään ettei moni katso täkyn uintia ennen lähettämistä kuin siten että levy pyörii vain jompaan kumpaan suuntaan,ei tsekkausta molempiin pyörimis suuntiin. HYVIN kalastava uinti tulee 'normi virityksillä' vain toiseen pyörimis suuntaan. Aikoinaan kun Bornholmissa oli parhaat keväät ja lohia iski päivässä samanverran kuin Ahvenanmaalla HYVÄN viikon aikana,niin oli kivaa leikkiä asioilla. Kun on keliä,niin olisi oltava 'työkalu' joka toimii vaikka olisi muovikassi päässä säätäjällä tai laittaisi säädön silmät kiinni. Yritän tässä selittää MURHAAVAN TEHOKKAAN tavan 11' Okin perään. Vetonopeus <2 solmua. *Tapsin pituus levyn perään 3,5-4 levyn mittaa.Yli 2:n solmun vauhdissa tuo tuikkiminen meinaa kadota. Mutta mitä kovempaa vedät,sen pidempi tapsi perään.Joskus esim. peltien kanssa jopa 210 cm oli palautteita länsi rannikolta.Itse en ole pellillä vetänyt. *Huppuna JDF *Siima hupussa kierrätetään uintilistan yli hupun sisälle (reuna terävä,pyöristettävä) ja vetopiste ulos hupun sivulla olevan tikun reiän etupuolella olevasta reiästä sivulta. *14+ cm täky *Taivuta täkyä kiinni tulevan koukun takaosalta (pyrstö) alaspäin liki 90 astetta.Työnnä hammastikku läpi pyrstöstä,että pyrstö jää alaspäin.Palautuu hiukan,taitos ei jää 'ysikymppiseksi'. (Tämä toimii kyllä kohtuudella normi vetoreiästäkin JDF:llä). Saat aikaan 'tuikkimisen' ja 'pystyhaun' täkylle.Kun vaan levyn ja täkyn pyörimis rytmi on eri. Noin toimii pyöripä Oki kumpaan suuntaan tahansa tai jos joku vetää oikein hitaasti ja vielä pidemmillä laukaisimen naruilla että pyörimis suunta levyllä vaihtelee vedon aikana kun aallokko heivailee,niin eikun vaan toimii. Hyvällä kelillä on mahdollista hienosäätää/lirkkiä,mutta tuossa on 'työhevonen' joka on tehokas. Ellei lähde niin please siirry alueelle missä on lohia-:). Äläkä kerro tätä menetelmää muille-:). Timppa Ps. Ja kiinnittäkä huomiota Oki flasherin lapevärityksen lisäksi flasherin reunan väriin. Aurinkokeleillä (ja erityisesti tyynellä) usein chartreuse,pilvikelillä/tumma keli se tumman sininen ja/tai vihreä.
2.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Räiskis - 16/4/2021 9:06:51
Kummelin kotiseuduilta kun ollaan odotin vastaus' Ei vaan paras' Taitaa noita Trophyn kabiinista laatikollinen löytyä. Just joku niitä täällä myikin, komeita lohivärejä. Sori kun tuli ostoilmoitukseen kirjoitettua. Okia ja King fisheriä käytössä Ahvenanmaalla liki jatkuvasti ja onhan nuo ainakin levyjä jotka lohia kerää, aina ei läheskään nappaa tuom perästä mutta aiemmin noita takiloita ja tönkköjä sanoin 'joukkueeksi', pääasia kun johonkin nappaa, jonkun tehtävä saada lohet veneen luo.
3.   [Vt] Ei mitä vaan miten    p.nevalainen3 - 17/4/2021 9:15:47
Pitäiskö tästä päätellä ettei se lax olekaan niin tyhmä. Viime kesän kuvaaneena whater Wolf siimakameralla voin vastata ettei tosiaankaan ole.
4.   [Vt] Ei mitä vaan miten    p.nevalainen3 - 17/4/2021 13:05:02
Omatkin käsitykset lax varovaisuudesta muuttuivat viime kesänä.Eräskin taimen seurasi 9.37 min ennen kuin haksahti pyyntöön 4.5kg ja senkin aiheutti suunan muutos veneessä uintiin tuli eri rytmi.
5.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Kokkonen - 17/4/2021 5:17:56
Näistä kirjoiteltukin vuosien saatossa,mutta eipä nuo toistot haittaa. Kun aloitimme Okien maahantuonnin aikoinaan Suomeen ja aloimme porukalla opiskella niiden käyttöä,niin käytimme siihen aikaan niin hidasta vetonopeutta (2,4 km/h),että Okit jaksoivat just ja just pyöriä ja se vaihtoi helposti pyörimisnopeutta ja kalaa tuli todella lyhyillä tapseilla Okin perästä.70 cm oli hjuva. Vesku&Konstantin onkivat itsensä esim. Bornholmin kisassa kakkoseksi tuolla tyylillä. Joku suomalais porukka taisi noina vuosina silloin voittakkin ko kisan samantyylisillä menetelmillä. Silloin Okin Betsy ja Super Betsy tuli täälläkin tunnetuksi. 'Tampereen saamamies' testaili Simriksessä kerran kauan sitten.(Terveisiä vaan).Raportoi,ettei yhtään yli 10 kg lohta tullut <100 cm tapseilla ison Okin perästä.Kaikki vauraammat pidemmillä.Nopeus oli sitten jo hiukan kovempi. Yxi soitto mereltä oli kiva.Kuului Tampereen murteella: 'Ny meni Oki vähän kauemmas' .18 kg+ lohi oli iskenyt. Kun David Murphy www.murphysportfishing.com/ opasti minua Okien käyttössä lähes 30 vuotta sitten hän lausui: 'Vedä niin kovaa kuin sinun taitosi riittävät kontrolloimaan perässä tulevan raksin uintia'. Ja muista,että välillä 'dead slow' uistelu laukaisee otin parhaiten. Tuon kanssa sitten taiteiltiin.Kun nostat nopeutta Oki lyö vettä enemmän ja houkuttelevuus lisääntyy,mutta kun nostaa nopeutta kovin,menetät 'tuikkivan' uinnin perässä ja sitten ei Okin perästä lähdekään.Ympärillä olevista vermeistä kyllä. No tuohonkin täkyn uinnin kontrollointiin kovempaan nopeuteen on useita konsteja syntynyt ja yxi on käyttää Raksi-Turboa Okin perässä olevassa raksissa. Tuonkin kuvan voisi nimetä: 'Pamputtajat Bornholmissa' Timppa
6.   [Vt] Ei mitä vaan miten    tkorkka - 17/4/2021 8:30:28
Seuraava ei liity Okin levyihin, mutta Simrikseen kun aikoinaan vieläkalasteltiin keväisin siellä. Tuli todellakin huomattua kuinka käsialaviehe raksi on. Meillä oli tasan tarkaan 2 AS:ää värissä Peanut Butter ja ne nousivat reissun ykkösväriksi, mutta vain Peten näpeissä. Mukana oli siis myös ansioitunut syötinsäätäjä Lasse, joka vuorotteli Peten kanssa takilan ja plaanionkien välillä. Peanut Butteristä lähti keskimäärin lohi päivässä, takilasta tai plaanista, mutta yleensä vain Peten laittamana... Herrat vertailivat uintejaan veneen vierellä ja totesivat että ihan samallalailla laittavat uimaan. No, suurta tilastoa ei syntynyt, mutta taisi olla 11 kalaa tuon reissun saldo ja PB:llä taisi tulla 6-7 kalaa(?) En ole ihan varma, oliko sama reissu mutta samat ukot ja paikka, niin mieleen jäi VK-levyn vaatima pitkä, vavan mittainen vapari. Lyhyempään ei ottanut.
7.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Kokkonen - 17/4/2021 11:28:15
Olen lausahdellut,että lohi on tyhmä kuin saapas ja laittanut sen 'varovaisuuden' herkkien aistien syyksi,en niinkään 'viisauden'. Kun vertaillaan usein eri vieheiden/ viehetyyppien tehokkuutta,niin mielestäni hyvä tapa on se,että katsotaan kameralla kuinka moni lohi käyvistä katselijoista iskee kiinni ja kuinka moni hylkää katseltuaan. Lohilla ei ole aina kiire iskeä.Minullakin on useampi oma nauhoitus,jossa lohi seuraa jopa 3 minuuttia syöttiä ja joku jopa poistuu eikä lyö. Myös 'näykkäisyjä' näkyy nauhoilla vaikkei ole edes täkystä huomattu,että on lyönyt. Hieno ja haastava pyydettävä,kuten monet muutkin kalalajit. Timppa
8.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Räiskis - 17/4/2021 17:29:01
Jatketaan tähän tuota miten juttua kun Timolta noita Doggereita tullu hankittua. Siinä on laite joka ei mun ongissa vaan anna lohta? Joka kevät tulee uitettua, mun omaan silmään kun näyttäs uinti niin toimivalta mutta kun narun toisessa päässä ollaan eri mieltä. Kaikki mallit, originaalia, messinkiä, kirkasta ja hapettunutta, maalattua. Tapsia ollut 30cm-120cm. Giant Ismoista tein 'tokkereita', niillä tullu ja niitten 'uinti', mikä se on? Tässä tää otanta taitaa just olla vaan niin pieni? Jos tänä keväänä taas? Jos alkais sitoon rakseja, koronakaranteenia vielä yli viikko. Ikkunat pesty, jääkaappi pesty, parveke siivottu, auto samoin. Maustettuja raksien koukkuja yhden illan tein.
9.   [Vt] Ei mitä vaan miten    kalakokki - 17/4/2021 17:42:59
Avaatko tuota maustettuja raksien koukkuja? Mitä ne on?
10.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Räiskis - 17/4/2021 18:22:36
Eräänlaista tuunaamista, jotkut jutut pitää olla vähän venekunnan sisällä. Varmaan monilla kaikenlaista, suuria salaisuuksia, uskon asioita.
11.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Kokkonen - 18/4/2021 5:44:38
En tiedä mitä maustettu koukku tässä yhteydessä tarkoittaa,mutta kun aikoinaan saimme Hokkasen Karinkin innostumaan raksiuistelusta ja taimentahan Kari uisteli Airiston alueella. Hän innostui kovasti testailemaan värikoukkuja rakseissa ja muistelen,että hänen lempivärikoukuksi muodostui oranssin (mädin) väriset koukut. Joillekin tuo värikoukkujen käyttö rakseissa on jäänyt ihan pysyväksi tavaksi. Kuten Kaima kirjoitteli,niin raksi on edelleen käsiala viehe ja ottavat uinnit vaihtelee.Jopa kalastus viikon aikana voi tulla muutoksia ottavaan uintiin. Näistäkin muistoista tullut varmaan aiemminkin kirjoitettua,mutta tuleepahan palstalle muutakin luettavaa kuin ostetaan/myydään... Menimme eka kertaa Vätternille viikoksi harjoittelemaan.Loppuviikosta oli tulossa Laxcup Vättern ja lie ollut parisataa venekuntaa kertymässä kisaan. Tiiminä Virneksen Jussi,Heinosen Eepi,Räsäsen Ville ja mie. Eka iltana strategia palaveri kartan ääressä.Vallitsevia tuulia oli seurailtu jo tovi ennen menoa ja laitoimme paperi karttaan pisteen minne oletimme muikkujen ja lohien oleilevan. Lähestyimme ko pistettä myötätuulessa ja pisteen lähelle päästyämme alkoi Villen laittamiin rakseihin tulla osumia. Kaikki muut Villen viritykset lähti kiitämään paitsi yxi. Ville ehti jo tuumia,että mikäs vika se tuossa yhdessä oli....Sekin lähti väsytyksen aikana vielä-:). Harjoittelun aikana veneemme sisäperäkoneen turbo hajosi ja kisaa varten jouduimme vuokraamaan Peter Pragilta veneen. Peterin vene toimi muuten ihan ok,mutta sen maksimi nopeus oli about 20 km/h.Onnexi oli siirtymäajat niin ei kovin paljon aloituksista myöhästytty. Peterin vuokraveneeseenkin ehdimme muutaman tunnin harjoittelussa kauhoa mm. tuplatärpistä 6,9 kg ja 12,6 kg järvilohet. Kävimme silloin kovan taistelun kolmepäiväisen kisan voitosta Team Blue Magicin (Jan Svenstrup) kanssa. Kääntyi pienellä marginaalilla meille,kun viimeisenä kisapäivänä vehkeitä ylöskelatessa saimme ratkaisevan lohen vielä. Myöhemmin muulla retkellä tapasin Janin ja irrottelimme kielenkannattimia nauttimalla kaksinkäsin viskiä. Voin lausua,että on setä joka ajattelee kuin lohi!!!! Raksin käsialasta toinen tarina mieleen.Oli Bornholmin huipppu lohivuosi ja kisaan harjoittelu sielläkin menossa. Jussin puolella oli 4 hänen laittamaa plaanari onkea ja otti ja tuota kaikki lähti hetkessä kiitämään. Jussi tuumi: 'Taisi koukun paikka löytyä'. Me kyllä Miksun kanssa sanoimme kipparille,että ajoit tahallasi tuon verran ohi lohi parvesta,kun meidän laittamat vermeet ei lähteneet.. Samana vuonna kuulimme tarinan,että jollakin oli ollut kasi tärppi. Samassa kämpässä meitin kaa oli Silver Teamin poikia ja eräs tuumi,että jos heille tulee 8- tärppi niin häneltä saa ajaa hiukset.. Kohtalon ivaa,heille tuli 8-tärppi pari päivää myöhemmin ja hiukset lähti. Liekö ollut sama vuosi Bornholmissa,mutta muistuu mieleen kuinka joku verme voi olla lohta kiinnostava jollakin hetkellä. Miksu oli tilannut repullisen Spin Doctor flashereita.Seassa yxi josta voi melkein sanoa ettei mitään väriä puutu. En muista montako kertaa tuo ko verme lähti,mutta sen muistan kun sanoin kipparille,että eikö meillä jumalauta tässä aluksessa ole mitään muuta vekotinta joka lähtee...Kun muut vermeet ihan hiljaa. Lohen raksiuistelu on helppo laji kun heti alkuun löytyy toimiva yhdistelmä. Mutta osaa olla vaikeaa kun ei alakaan löytymään ja alkaa vehkeiden vatkaaminen. Ja muuntumis kykyäkin tarvitaan.Olin itsekin nuorempana melko ehdoton jollekin tyylile,mutta kyllä 'ainoa oikea' ajattelu karisee/ on karissut,kun välillä kalat nöyryyttää. Timppa,joka raahaa perheen tänään kirjolohen pyyntiin(ei jäälle enää),kun ahvenenkin pilkki jäät jo liian heikot.
12.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Kokkonen - 18/4/2021 6:44:41
Itsellä nuo vedenalaiset kuvaukset on vuosilta miekka ja kilpi. Ja vanhoilla VHS kaseteilla,kun ihan telkkarista piti veneessä katsella/nauhoittaa sen aikaisella tekniikalla. Erityisesti yxi ainakin jonka sain Okin Brianilta olisi syytä muuttaa VHS.ltä muotoon jonka voisi jakaa. Se on kuvattu noiden ammattikalastajien paatissa.Muuteltu vetonopeutta,tapsien pituuksia jne.ja katsottu miten lohien / erikokoisten lohien mielenkiinto nousee/laskee kun muutoksia tehdään. Alkuun eikun tuota videota katsomaan ja kipin kapin lippakauppaan kuten Mansu on meitä opastanut!!! Timppa www.youtube.com/watch?v=D1cls18rvlA
13.   [Vt] Ei mitä vaan miten    tkorkka - 18/4/2021 8:56:54
Heh, hauskoja tarinoita. Meilla kanssa 2016, kun oli hyvä lohivuosi ja nousu käynnissä, tuli nelostärppi. Siitä kun selvittiin ja saatiin taas vehkee kunnolla pyyntiin, niin miehistö sanoi 'ei tarvii ajaa parven keskeltä, riittää että vaan toinen sivu' :D
14.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Räiskis - 18/4/2021 11:21:35
Noita punaisiakin kokeiltu. Ahven on tarkka, sen on huomannu joskus kun punaiseen koukkuun iskee. Paljon samanlaisia ahven vaappuja, osassa punaisia koukkuja, ei molemmat. Jompikumpi punainen, tarkasti osaa iskeä kun just punaisessa roikkuu? Tuolla lämpöisemmillä vesillä tuo kalojen osumatarkkuus ihmetyttää, vedetään 16km/h, syötti pomppii pitkin aallojen päällä, aalloista läpi. Silti osuu. Lohi tuota raksia ehtii just seurailla ja ' maistella', kelpaako vai onko joku väärin. Joskus koittanut plaanarin takana 3m päässä syöttiä ja peltiä, käyty on mutta ei osunut kunnolla. Järvilohi on osunutkin. Ei vaan pikkulappujen kanssa viitsi urheilla, tuo plaanari liian liki lohen naamaa väsytellä. Monet peltiä vetää lyhyessä langassa, kelkasta lähtee mutta ei varmaan aina suoraan taaksepäin, sotkuja tiedossa jos poikittain poistuu. Kahdestaan tekemistä ilman sotkujakin, niitäkin tulee yrittämättä, etäohjaus loheen ei aina toimi.
15.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Räiskis - 18/4/2021 11:24:52
Joskus lippalitka oli takilassa houkuttimena, keräs kyllä kiinnostusta mutta jäi vaan unhoon tuo?
16.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Kokkonen - 19/4/2021 6:09:15
Lippojen käyttö ei ole huono houkutin.Uistelimme Tuuren Veskun kanssa ensin haukea rakseilla,joissa lippa edessä houkuttimena. Muistan kun totesimme ääneen,että mitä isompi lippa,sitä suurempi hauki. Kumikala,jossa lippa edessä oli ollut hyvä pyynti hauelle ja siitähähän tuo apinoitiin raksiin. Sitten innostuimme järvilohelle ja nieriällekin lippahoukutuksia virittelemään. Lippojen määrä raksin edessä kasvoi/kasvoi ja lopulta niitä oli 8-10 kpl (noin 20 cm välein) ja viimeisestä lipasta sitten raksi 100-120 cm päässä. Yhdistelmän pituus oli lopulta sitä luokkaa,ettei meinannut yltää haavita enää. Vetovastuskin kasvoi,mutta olipahan siima tiukalla jos/kun iskee. Perässä oli useimmiten muuten sen aikainen järvärin suosikki väri hupussa: 'Glow Frog' eli sammakko. Tuo väri oli monen suosikki merelläkin pilvipäivinä taimenen/lohen vedossa. Timppa
17.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Jorman poika - 19/4/2021 23:05:14
Rohkea kysyy ! Vuosi 2003 mentiin eka kertaa Vätternille,ei niin mitään tietoa koko lammikosta:)raksia oltiin jo vedelty Suvaksella ja Sulkavalla joten pyörivät jo ihan kivasti omasta mielestä ,tosiaan hyvä että osattiin edes perille mökkiin.no odoteltiin siinä aamun valkenemista autossa kun mökkiin ei päästy vielä, Nevalaisen Pertsa veteli vielä viimeisiä unia kämpässä,aamu valkeni ja pertsa siinä nosteli tuppervaaraansa reissu vehkeitä, menin siinä juttelemaan ja kyselemään savolaiseen tapaa että ilomaja pielly :).ihme kyllä mies lämpesi ja kyselin että mitenkähän tuosta lammikosta saa lohen Pertti Perkele vastasi kuin apteekin hyllyltä että kirkas pikku becholdi siiman päähän 91.5cm pitkä tapsi ja AS.n Clear huppu takilaan 100 jalkaan 4m vapari ,kysyin vielä onko varma,pertti vastasi minä en valehtele sanoin ok ja toivotin hyvää matkaa ,aattelin että mikähän guru tuokin on .mutta näinhän siinä kävi kyseisen vehkeen neuloin ja laitoin Oliko se joku Okstaalin penkka :)minne neuvoi vielä menemään sinnehän myö ajeltiin ja vehkeet vetoon laitoin tuon Nevalaisen ihmekalun uimaan niinkuin käski 10min ja 6.8kg järväri pötkötteli veneen pohjalla siitä alkoi saama juhlat ,monta vuotta käytin samaa pyyntöä meinasi Puullakin järvärit loppua kesken :),Perttiähän en nähnyt sen koommin ennekuin 2009 Hesan kisassa ,kalaa kisassa oli käynyt 5kpl joista 3kpl oli nippanappa mittoja mutta ei uskalettu ottaa vaan vaputettiin ,tietenkin isomus oli koko ajan mielessä,tutustuin tuolloin Tikkaseen ja Turuseen ja siinä kuunneltiin kisapäivän tarinoita kysyin Artolta että miten tosta rapakostasaa ison lohen ! Arto huusi Pertti tänne kerro pojalle millä se saa ison lohen huommenna kisassa näin miehen kasvot sama virnistys:9 no Salsan UV vihreä levy hopea emboss teippi L2 uinti 145cm tapsi Glow taiga huppu 20g plaanari aattelin varma on perkele vastaus sama kuin Vätternillä käänsi päänsä ja mies valui pois :) Arto kysyi onko sulla nuo pelit sanoin että ei ole , joten salsan autolle ja sain viimeisen levyn ja huppu paketin mikä oli jäljellä, seuraavana aamun uimaan niinkuin pertti kertoi, laitoin viimeisen ongen takilaan ja panin tupakin palamaan ja totesin että nyt on lupa lähteä 10min ja rysähti Perkele se sen gurun neuvoma pyyntö lähti kuin atte potalta ,taistelu ja vene punnitus lohelle 13.3kg ihan JEES!:) Sen jälkeen ollut aina vedossa kelikuin keli aina ! palkinnut suomenlahdella ja Ålanissa , nyt tosin kun ollaan Pertin kanssa samassa pirtissä aina Ålannin reissuilla ei sitä kolmatta ihekalua ole kerrottu :) mutta Pertille tiedoksi nyt on semmoiset voitee mukana että alkaa kieli laullamaan :) Terveisin Pertin vanavedestä Jorman poika :)
18.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Kokkonen - 20/4/2021 5:48:50
Aina tuuminut,että Pertsa on henkilö joka ajatteleekin kuin lohikala. Minuakin hän opetti aikoinaan esim. veden lämmön merkityksestä kuin pikku lasta ja asia tarttui kovaankin päähän ja pirusti on ollut hyötyä noista opeista. Timppa Ps.Ellei muuten kuulustelu onnistu,niin itä naapurista kuulemma löytyy taitavia kuulustelijoita,jotka saa miehen tunnustamaan tekemättömiäkin juttuja. Mutta kyllä kait laadukkaat kemialliset aineet RIITTÄVÄSTI käytettynä edes auttaa tiedon esiin saantia...
19.   [Vt] Ei mitä vaan miten    mansu - 21/4/2021 0:59:22
Ei riitä rahkeet ketään neuvomaan mutta avointa mieltä kannattaa kalastuksessa kyllä käyttää... Kokolailla vuoden ympäri kun tulee nykyisin lohta kalasteltua, useita eri lajeja, eri tekniikoilla ja hyvinkin erilaisissa ympäristöissä niin se väistämättä antaa vähän perspektiiviä ja ainakin pistää ajattelemaan. On ollut äärimmäisen mielenkiintoista sekoittaa eri tekniikoita ja kalastaa kuningas lohta VK raksilla ja taas vastavuoroisesti Itämeren lohta lipoilla jne.-ahvenanmaan laukkuun on jo pakattuna monenlaista joita melko suurella todennäköisyydellä ei ole itämeren lohet aiemmin nähneet. Raksihupun väreistä on härmässä tehty jo lähes rakettitiedettä kun taas täällä Oregonissa kukaan ei käytä huppua vaan siiman päässä pyörii cut plug täky, joskus tosin värjättynä ja/tai hajustettuna -hajustaminen onkin mielenkiintoinen juttu, joitain tutkimuksia aiheesta löytyy kuinka lohet hajuaistinsa perusteella osaisivat takaisin kotijokeensa, lienee varsin herkkä nokka hopeanhohtoisilla ystävillämme. Vesien lämmettyä siirrytään lippoihin, kukaan ei ole kuullutkaan sellaisesta hullutuksesta että lohta pyydettäisiin 15-20cm pellinpaloilla :) Bornholmissa joitain vuosia sitten saatiin isoja lohia rigaamalla hauenkalastukseen tarkoitettu iso Westin kumikala Beckholdin levyn taakse, lapio pyrstö poikki ja siima rungon läpi ja lopuksi iso kolmihaara. Tuli rumaa jälkeä saalispäiväkirjaan vaikka pyytö oli kokolailla huvittavan näköinen. On tämä lohenkalastus mielenkiintoinen laji, hemmetin helppoakin kunhan sattuu vaan räikkä laulaan....joskus sitten viikon hiljaiselon jälkeen hiipii toisenlaisiakin ajatuksia puseroon :)
20.   [Vt] Ei mitä vaan miten    mansu - 21/4/2021 2:05:46
Piti vielä oikein kaivella arkistoja muistin virkistämiseksi. Westin Shad Teez 27cm oli tuo hauenkalastukseen suunniteltu kumikala joka rikattiin ison Becholdin levyn taakse. kts. liitteen kuva. Kalojen syönnöksestä löytyi todella isokokoista apetta, meidän täyt olivat auttamatta liian pieniä joten jonkun päähänpistosta tuollainen sitten eksyi sinne takilaan. Kolmen vetopäivän aikana veneissä kävi 74 lohta, todella moni lohista saatiin tällä setupilla.
21.   [Vt] Ei mitä vaan miten    Harri Kaijomaa - 21/4/2021 22:28:14
Muistatko Mansu paljonko oli vedenlämmöt silloin pari vuotta sitten kun Lippasetti rallatti.
22.   [Vt] Ei mitä vaan miten    mansu - 22/4/2021 4:56:29
Ei kyllä enää ole mitään tarkempia muistikuvia mutta kyllä se kaiketi kokolailla lämmintä soppaa alkoi juhannuksena olemaan. Takilassa lyhyessä tapsissa ison Okin takana uitettiin ja lähdöt oli kyllä komeita. Isoja kaloja ei kohdalle osunut mutta määrää tuli komeesti ja kalat oli juurikin veden lämmöistä johtuen todella virkeitä, järjestäin oli takilakalat nanosekunnissa veneen takana korkealla ilmassa. Reppuun on pakattu nyt vähän lisää värejäkin tuosta kuvan lipasta.