Vetouistelu - näytä koko keskustelu

Keskustelut

Majava

Takaisin keskustelualueille
1.   Majava    perämies-keijo - 29/4/2021 22:01:02
Vaan ei traileri, vaan ihan oikea majava. Viikko sitten soudeltiin viimeisiä jäitä väistellen saareen Puulalla. Vastassa oli murheellinen näky. Majavat olivat kaataneet runsaasti puita rannasta, eikä latuskahännät olleet osanneet hommiansa. Eivät olleet kaadot menneet järveen, vaan pitkin ja poikin. Myös veneen talvisäilytyspaikkana toimineen pressukatoksen päälle. Katos oli tehty mitallistetusta kakkosnelosesta, mutta olivat menneet poikki kuin tulitikut. Liitokset olivat kestäneet hyvin. Ilmeisesti katoksen päällä on ollut lunta sen verran, että kaadettu puu on toiminut viimeisenä niittinä. Koko katos oli romahtanut veneen päälle. En ennättänyt viikko sitten käydä paattia tarkasti läpi, mutta äkkiä kiertäen löytyi vääntyneitä kaiteita ja naarmuuntunut konekoppa. Jos niillä selvisin, niin aika vähällä kai kuitenkin. Onko kokemusta miten vakuutusyhtiöt suhtautuvat majavan aiheuttamiin vahinkoihin? Itselläni on laaja venevakuutus Fenniasta, sen vakuutusehdoista ei löytynyt sanaakaan asiaan liittyen. Ei kotivakuutuksenkaan osalta. Kaikkea sitä...
2.   [Vt] Majava    Räiskis - 29/4/2021 22:08:42
Ainakaan toisten jyrsijöiden, hiirien tuhot autolle ei vakuutusyhtiötä hetkauta. Joku vuosi sitten söivät metsähiiret sähköjohtoja ja tulpanjohdot ja hatut. Artisti maksoi.
3.   [Vt] Majava    LAAHARIUKKO - 30/4/2021 0:14:05
Naapurissani kävi semmoinen homma pari vuotta sitten että kovalla tuulella katkesi iso kuusi parista metristä ja koko komeus kaatui toisen naapurin pihaan ja alle jäi talvisäilytyksessä ollut vene.Veneestä lenti keulakaiteetkin muutaman metrin päähän.Keväällä tutkittiin että vene selvisi pelkillä kaiteiden irtoamisella.Paatti laskettiin veteen ja huomattiin että se vuotaa,pohjassa oli pari pitkittäistä halkeamaa josta vesi tuli sisään.Naapuri otti yhteyttä vakuutusyhtiöön josta edustaja kävi toteamassa tilanteen paikan päällä.Siinä haastateltiin myös minua ja olin ottanut kuvan veneestä kun kuusi pötkötti sen päällä.Lopputulos oli että veneen vauriot eivät voineet tulla kaatuneesta puusta.Naapuri ei saanut mitään korvausta vaikka veneessä oli täyskasko.Vakuutusyhtiötä ei kannata mainita,Don`t you worry
4.   [Vt] Majava    Merimies-Taisto - 30/4/2021 7:27:34
Miten ne saaressa mellastaa, onko siinä joku joki pahanen lähellä. Täälläpäin Puulaa majavat mellastaa jokipahasissa.
5.   [Vt] Majava    Kolho - 30/4/2021 11:39:14
Jos lähdet siitä satamastasi Itäväylää pohjoiseen, tulee vihreän reimarin jälkeen vasemmalla oleva syvä lahti. Sen perällä oli ainakin takavuosina parikin majavamajaa. Oltiin 25v. sitten pojan kanssa heittemässä virveliä siellä iltahämärissä. Jos nakeltiin vasemmalle puolelle, kuului oikealta selkiemme takaa mahdoton läiskäys ja päinvastoin.. Mehän luulimme että iso hauki melskaa. Vaan sitten kun hetki vain istuttiin, niin ihan veneen vierestä nousi häntä ja mäjähti veteen. Uskottiin, ja mentiin pois. Emme olleet siinä poukamassa toivottuja vieraita. Majavista ylipäätään riitti puhetta sinä ja vielä seuraavinakin kesinä. Kyllähän niitä jotkut metsästääkin siellä, enpä vain tiedä ketkä.
6.   [Vt] Majava    jupaman - 3/5/2021 22:49:31
Hymyilytti kun luin ensimmäistä kirjoitusta, että potkii sitä elämä onneksi muitakin. Vieno hymy vaihtui kuitenkin huutonauruun kun vastaan tuli sana Fennia. Piti linkki laittaa omaan vanhaan kirjoitukseeni, mutta ei haku suostunut yhteistyöhön. Mulla siis perusvahinko, mitä veneille nyt voi olettaa että sattuu, ja maailman vaikein keissi oli saattaa maaliin ko yhtiön kanssa. Onnea matkaan ja pitkää pinnaa, Jupa
7.   [Vt] Majava    perämies-keijo - 30/4/2021 20:51:12
Taisto ja Masi, kiitos huomiosta. Tässä meidän saaressa oli 10 vuotta sitten pesä, mutta sen naapuri laittoi hiljaiseksi. Tästä nykyisestä lastuniekasta minulla ei ole havaintoja. Ei ole tallentunut edes riistakameraan. Masse on järsinyt kolmea isoa haapaa monen vuoden ajan. En ole asiasta ollut turhan ressaantunut, kun puut ovat tuolla sadan metrin päässä. Vaikka onhan pihapiirissä paljon vanhoja majavan tekemiä kantoja... Nyt tuli yllätyksenä tämä pihapiiriin tulo. Pitää käydä tsekkaamassa tuo vinkkaamasi paikka, Masi. En ole asiantuntija, mutta ymmärtääkseni järvellä majavat liikkuvat jopa kilometrien etäisyyksillä. Jokia ei lähellä ole.
8.   [Vt] Majava    antsu - 3/5/2021 8:43:22
Toivottavasti majavat eivät löydä tietään meidän naapuriin. Iso tontti on täynnä korkeita haapoja jotka huonoon suuntaan kaatuessaan sortavat meiltä yhden rakennuksen.
9.   [Vt] Majava    perämies-keijo - 5/5/2021 19:30:15
Fennian kanssa olen joutunut korvaushakemuksia rustaamaan vain automurron vuoksi ja henkilövakuutuksista. Ne ovat menneet ilman ongelmia. Katsotaan nyt mitä tuumaavat tähän amatöörimetsuriin...
10.   [Vt] Majava    perämies-keijo - 22/5/2021 19:21:02
Tämä homma päättyi siten, että artisti maksaa. Fennian laaja venevakuutus olisi kyllä korvannut majavan aiheuttamat vahingot, mutta summa jäikin pienemmäksi kuin omavastuu.
11.   [Vt] Majava    Räiskis - 5/5/2021 20:06:58
Pitäs ennen työmaan alotusta noi turvavälineet ja työturvakortit katsoo. Puutteelinen työmaan valvonta, ei korvausta.