Vetouistelu - näytä koko keskustelu

Keskustelut

Tornionjen biologinen selvitys

Takaisin keskustelualueille
1.   Tornionjen biologinen selvitys    helge - 27/4/2023 19:59:33
Lainaus:Jokiseura / Arkisto Linkissä luettavaa... Tulokset viittaavat siihen, että Tornion- ja Kalixjokien vesistöjen yläosissa kutevat lohet ovat herkkiä korkealle kalastuspaineelle (meressä ja joessa) erityisesti vaelluskauden alkuvaiheessa. Jokien yläjuoksulla sijaitsevilta alueilta peräisin olevat osakannat vaikuttavat yleisesti ottaen altistuvan enemmän kalastuksesta johtuvalle ja luonnolliselle kuolevuudelle, koska niiden vaellusreitit ja elinkaari on pitempiä verrattuna alempana vesistössä syntyneisiin lohiin. Atlantin lohien yksilöllinen sukukypsyysiän vaihtelu on osoittautunut perimästä johtuvaksi (esim. Barson ym. 2015, Czorlich ym. 2018). Tuoreen tutkimuksen mukaan korkeaan sukukypsyysikään voimakkaasti liittyvää geenimuotoa (ns. ”L”- alleeli vgll3-geenissä, jatkossa ”vanhan lohen geeni”) esiintyi yleisesti Tornionjoen lohessa. Sama tutkimus osoitti, että kyseistä geenimuotoa esiintyi Perämeren rannikkokalastuksen ja Tornionjoen saaliissa sitä vähemmän mitä pitemmälle kalastuskautta edettiin (figur 2.13; Miettinen ym., in prep.). Voimakas kalastus alkukesällä saattaa siten aiheuttaa evolutiivisia keskimääräistä sukukypsyysikää alentavia siten myös lohen kokoa pienentäviä muutoksia, jos kalastus suuressa määrin ja säännöllisesti kohdistuu vanhan lohen geeniä kantaviin yksilöihin.
2.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    Otto räsänen - 28/4/2023 5:08:18
Siinä hyvä lukupaketti ja pohdittavaa itse kullekin. Pitää perehtyä ajan kanssa. Sitä on tullut pohdittua että mitä hittoa tuolla merellä on tapahtunut. 1.5 miljoona smolttia häviää jäljettömiin. Voimallinen pyyntikin on loppunut vuosia siten..
3.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    Mallu48 - 28/4/2023 18:03:23
Ja sen verran vielä kukaan ei pysty näyttämään toteen tuota Luken pyörittämään laskuria mikä on oikeasti oikea määrä lohia.. koska tarvitaan määrää laskuriin jotta rannikkokalastus saa ammattimaisesti jatkua.. Kun seuraa muita luken luonnon mittaus tuloksia niin itsellä ei pätkääkään luottoa kyseiseen tahoon.. niin poliittinen ja rahalla käyvä taho tuo on että kaikki on mahdollista. Toivottavasti olen väärässä..
4.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    tkorkka - 28/4/2023 7:38:02
Kyllä huolissaan pitää olla silakan riittävyydestä kun katsoo uutta troolauskalustoa Simriksessäkin (liite). Pieniltä näyttävät Saimaan troolarit noiden rinnalla...
5.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    helge - 28/4/2023 8:40:40
No,taisit osua naulan kantaan.Esim.Ruotsin rannikkovesistä silakka on hävinnyt,juuri liian tehokkaan avomeritroolauksen vuoksi jne. Senverran sain tietoa tuosta pienten lohien puuttumisesta nousijoiden suhteen.Näin arvellaan:Smoltit jotka vaeltavat joista merivaellukselle,eivät selviä Etelä-Itämerelle syönnösalueille. Selkämerellä ei ole niille ravintoa,eli silakanpoikasia ( ns.lasiaisia)Toinen mahdollinen asia on kohonnut vedenlämpötila,eli on laskettu että silakan kutu olisi aikaistunut n.8 vrk.Josta taas seuraa niiden ravinnonpuute... Parasta antaa tutkijoiden hoitaa hommansa,mutta aivan maalikkokin ymmärtää,että jossain on pahasti vikaa.Asiaa ei mitenkään helpota aikaistettu lohenkalastus rysillä,jossa häviää juuri noita suuria kutukaloja. Vaikea ymmärtää että kaikki on tapahtunut lyhyessä ajassa.Ei ole pitkää,kun Tornionjokeen nousi liki 100 000 kalaa.Jos tänäkin kesänä jäädään alle 50 tuhannen,niin ei hyvältä näytä.
6.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    Mallu48 - 28/4/2023 17:55:06
Aikaistettu kalastus ja se että kosseja ei ole ollut joessa moneen moneen vuoteen sitä määrää mitä esim 10vuotta sitten. Tätä yrittänyt esim joen varressa asuvat ihmiset kertoa ja sanoa että pienet Nousijat vähenevät ja viime vuonna ne oli käytännössä loppu.. Hyvä että nyt herätty asiaan. Mutta miksi mennyt näin kauan. Nousija määrä takaa tietyn määrän mutta jos ei ole kosseja niin se kertoo ikävää kieltä tulevasta.
7.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    tkorkka - 28/4/2023 20:19:16
En tiedä mikä yhteys on kossilla (yhden merivuoden lohi) ja vaikka 3-4 merivuoden lohilla, kun vain 3–6% selviää takaisin mereen ja toiselle kudulle ja vain muutama promille kutee vielä kolmannenkin kerran.Eli vaikka niitä kosseja olisi runsaasti, eivät ne samassa suhteessa lisää isojen lohien määrää tulevaisuudessa. Olen käsittänyt että kossit edustavat joen sivuhaarojen kantoja. Oikaiskaa toki jos olen väärässä.
8.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    helge - 28/4/2023 19:29:14
Laskuria ei ole syytä epäillä.Tarkkuus on mitä noilla peleillä on. Siinä siinä olet oikeassa,että lohesta viis,kun vaan turvataan ammattikalastajien toimintaedellytykset.Näin se on ollut aina. Suomen lohikiintiöhän on aivan 'rajaton' edellisvuoden kiintiö,jota ei ole saatu kalastettua,niin se vajaus sitten siirretään seuraavan vuoden kiintiöön.Jos sekään ei riitä,niin sitten vaihdetaan esim.Tanskalta lisää. Siis aivan läpimätä systeemi.Mutta se siitä...
9.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    Mallu48 - 28/4/2023 22:54:09
Luke toteuttaa Suomen peura,hirvi,metsäpeura,Kauris,metsäjänis yms ja Ennen kaikkea Susi tai valtionkoira kannan.. mikä on täysin vääristynyt. Suomessa on ilmoitettu olevan 250-300kpl Susia kun käytännössä joka päivä joku suomenkansalainen näkee ja ilmoittaa suden..karhuja on Suomessa noin 2500kpl mutta ilmoitus aste on 3kpl viikossa.. ilveksi noin 3000kpl.. ilmoituksia 5-6kpl viikossa yms..jokainen ketä vähänkää on luonnon kanssa tekemisissä ymmärtää että nämä ovat täyttä paskaa..luke täysin politoisunut ja luonnosta täysin erkaantunut systeemi mikään muu ei merkkaa kuin raha ja politiikka..miksi lohi olisi eri asia..Täyttä kusetusta ollut viime vuodet monessa asiassa
10.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    Räiskis - 28/4/2023 21:22:55
Minkähän kolon tuohon populaatioon uistijat sitten tekee, mahtaa se 1000 lohta olla aika pieni siivu? Montako venekuntaa mahtaa tunteja koittaa ja jollain vielä joulukin kun saa saalista? Aika nöyränä pitää taas lähteä kivelle ja koittaan!
11.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    tkorkka - 28/4/2023 21:54:31
Pari rysää muutamana hyvänä päivänä taitaa pyytää saman verran lohta kuin uistelijoiden saalis on koko vuonna? Juu, hattu kädessä nöyränä...merellä on tapana opettaa nöyryyttä, jollei sitä ole omasta takaa.
12.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    Mallu48 - 28/4/2023 23:14:46
Epäilen ja todella toivon että olen väärässä mutta jos vedetään kattilakosken ylä puolella vapaa rahoitteinen ja täysin vapaa tutkimuslaskuri 10km päähän tuosta laskurista niin häviää siihen matkalle tuhansia lohia.. vanhat ihmiset ketä ovat asuneet tuolla joen varrella koko elämänsä ovat viimeisen 10vuotta ihmetelleet missä ovat pienet nousijat ja kukaan ei ole kuunnellut...
13.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    Otto räsänen - 29/4/2023 4:03:45
Alkaa keskustelu päästä hyvään vauhtiin. Näkisin kyllä , että lukelta tulee ihan laadukastakin tutkimusta. Nuo kossit tai niiden määrä kertoo lähinnä sen millaista nousijamäärää osataan odottaa seuraavana keväänä. Jos paljon kosseja niin voidaan olettaa että päämassa siitä vuosiluokasta eli 2 merivuoden lohia on tuloillaan samassa suhteessa.
14.   [Vt] Tornionjen biologinen selvitys    helge - 30/4/2023 13:06:13
Toivotaan parasta ja pelätään pahinta. Kyllä Luke laadukasta tutkimusta tekee,tai tutkijat.Ainut 'mutta' yleensä kalatutkimuksessa Suomessa on.Sen lauluja laulat kenen leipää syöt.Tämä kuuluisa 'neuvotteleva virkamies' häärii aina vaan taustalla. Tenollahan kävi juuri näin,että titit hävisivät ensin.Sitten oli muiden kokoluokkien vuoro.Nyt on Euroopan suurin lohijoki ollut katastrofin partaalla jo useamman vuoden. Liian voimakas suuriin kutukaloihin kohdistuva pyynti ja häiriöt syönnösalueilla.No,toivottavasti joillakin on vielä uskoa Itämeren lohen selviytymiseen. Ei paljon kannattaisi retostella suurten vaelluslohien pamputtamisella,pitkin rannikkoa ja lohivartta.