Vesihiekkapuhallutin lasikuituveneen pohjan syksyllä ja kohta pitäisi ruveta laittamaan uusia primereita ja myrkkyjä pohjaan.
Pohjassa näkyy muutama kolo jotka pitäisi ensin pakkeloida tasaisiksi. Osaisitteko suositella hyviä vesirajan alle soveltuvia tasotteita?
Muutamasta kolosta näkyy kuituja, eli ilmeisesti vesi on hiukan päässyt kalvamaan. Mahtaisikohan matalaviskoosisen liuotteettoman epoksin ruiskuttaminen kolosta laminaattiin korjata mahdolliset auenneet laminaatit?
Voisikohan myös tasoitteen tehdä ko. epoksista lisäämällä siihen jotakin täyteainetta (piituhka tms.) ja käyttämällä seosta pakkelina?
Tasoittelun jälkeen ajattelin laittaa päälle täällä kovasti kehuttua Inerta Primer 5:sta. Sitä näköjään saa eri väreinä, kahdella värillä saisi maalauksesta aikalailla helpompaa.
Aikoinaan Lohi veneestäni hiekkapuhalletttiin pohja, kuitenkin n.50cm - 90cm päästä jonka jälkeen pahimpiin paikkoihin laitoimme lasikuitukitin, muualle normi autokitti.
Sitten pohjamaalattiin ja Automaali pintaan.
Nyt aikaa on kulunut tuosta käsittelystä n. 6v ja maali on edelleen veneessä, joka on vaihtanut omistajaa kylläkin, mutta ei ole halkeillut tms.
Minun mielestäni, jos hiekkapuhalluksen jälkeen ei pääse rasvaa pinnalle niin ed. mainittu systeemi riittää
K
Mikäli gelcoat pinta on puhki, kannattaa se ensin kuitujen osalta korjata hartsilla ja ulkopinta gelcoat fillerillä. Normaalia polyesteri pakkelia olen omaani joskus laittanut, ja kesänjälkeen reunat irvistivät, vaikka työvaihe yritettiin tehdä "viimesenpäälle"... Plastic Padding ainakin valmistaa kyseistä täyteainetta, joka on itselläni pysynyt hyvin ulkopinnan vaurioissa. Jos tarve on suurempi kannattaa kääntyä jonkun kotimaisen venevalmistajan puoleen, ainakin Kaisla veneiden valmistaja "ottaa vastaan" myös kuluttajien puheluita, ja antaa neuvoja ongelmissa.
Viime keväänä tuli tuusattua asian kanssa. kittinä käytin plastic paddingin marine epoxya. on melko vittumainen aine työstää, mutta näyttää kyllä kestävänkin. pohjassa oli pari kolhua kuituun asti. seuraavaksi pintaan hempel mille light epoksi pohjamaalia pari kiekkaa ja myrkyt selkään. pohja oli kesän vedessäolon jälkeen kuin uusi ja oli helppo pestä. varsinkin kun lähes kaikki myrkky katos pesussa maanrakoon. eli myrkyn osalta meni homma tälle keväälle uusiks. taidan kokeilla jotain vähän kovempaa tällä kertaa.
Olen harkinnut myrkkymaaliksi AWLGRIPin Gold Label maalia. Paperilla maalin ominaisuudet vaikuttavat hyviltä, käytännöstä ei sitten tiedä. Täytyy kysellä hintoja ja että maali on yhä myynnissä, ettei biosodien käytön tiukennus ole poistanut sitä myynnistä ja sivut ole jääneet roikkumaan. Tuo ettei maalia tarvitse poistaa tai hioa "auki" on mielestäni ehdoton juttu. Paatissani oli ennen Tikkurilan Captain Top, siinä selvisi keväisin paikkaamalla maalauksen. Kokonaan ei tarvinnut pohjaa uudelleen maalata. Eikä siellä pohjalla ikinä mitään kasvanut.
http://www.kolumbus.fi/tarmarin/