Viime viiko (22) oltiin kalareissulla Norjassa Andörjan saarella. Matka oli meillä ensimmäinen varsinainen kalareissu Norjaan. Täytyy sanoa, että meni kyllä putkeen.
Paras pongaus oli kaverin "seitiraksilla" ;) saama ruijanpallas 74kg ja 186cm, josta kuva liitteenä. Eipä ollut muussakaan saaliissa moittimista. Kalaa tuli syötyä melkoisen runsaasti ja riittipä sitä kotiintuotavaksikin (vaikka välillä syötettiin merikotkaa pikkuseillä), varsinkin kun tuo mainittu pallas tuli viimeisenä kalastuspäivänä. Tosin se kalastuspäivä loppui kalastuksen osalta siihen ja jatkui rannassa pallasta ihmetellessä ja paloitellessa.
Täytynee varata sama paikka myös ensi kevääksi.
("Seitiraksi" = seinpala 200g pilkissä ja vene tuuliajolla)
- Ari -
Aika veikeen näköinen kala, joskus pallasta maistaneena ihan hyvän makuinen kala, varsinkin savustettua. Mitä noi kaksi muuta kalaa on, aika räyheet ham´paat pilkottaa suusta noilla pienemmillä.
Kiiitooksia vaan onnitteluista saajan puolesta.
Olihan se aikamoinen elämys, vaikka en itse "päässytkään" väsyttelemään "ainoastaan" koukkaamaan, oli sitä hommaa siinäkin, että saatiin pallas laidan paremmalle puolelle. Tosin oli kyllä erittäin mukava seurata 70min kestänyttä väsyttelyä ja väsyttelijän vapakäden vapinaa loppuvaiheissa.
Enpä ole ennen fileroinut kalaa, jossa käsi on kyynärpäätä myöden fileen sisällä filettä leikatessa.
Kalalajeja saatiin kahdeksaa erilaista, kaikkia syötiin ja kaikki olivat myös maultaan syötävän hyviä, myös merikissa rumasta ulkonäöstään huolimatta.
Merikissan kohdalla täytyikin varoa sormiaan, sen verran hyvä purukalusto ja poskilihakset sillä on. Aikaslailla halulla kissa pureskeli pappia, jota sille tarjottiin.
Olisi mielenkiintoista tietää minkä kokoisia ruijanpaltaita suomalaiset ovat Norjan vesiltä vuosien saatossa nostelleet. Tietäisi vaan mistä etsiä. Mahtaiskohan näillä sivuilla kävijöillä olla parempaa tietämystä?
Atlantin ruijanpaltaan maailmanennätys vapavälinein nostettuna taitaa olla jossain 160kg hujakoilla, sekin norjasta pyydetty.
- Ari -
Pitäis kanssa lähteä heinäkuussa Andörjaan Simonsenin mökille. Tiedustelisinkin hieman etukäteen, jos olitte samalla mökillä niin kannattaako niiden vene vuokrata vai pystyykö rannalta kalastamaan? Minkälaisista syvyyksistä moisia mörssäreitä nousee? Kävittekö taneli/rautu kalassa,onko moiseen mahdollisuuksiakaan? Kiitoksia etukäteen.
Itse asiassa ne ovat merikissoja (Anarhichas lupus) eli norjalaisten steinbiten. Kissakaloja löytyy Amerikasta sisävesistä. Merikissa on ruma mutta erinomaisen maukas kala. Onneksi vain olkoon paltaan saajille, tuo ei olekaan mikään kveenien 'pillunpaikka' (pikkukampela).
Anteeksi kansantajuinen ilmaisuni!
Tuo norjankielinen nimi vapaasti suomennettuna on kivenpurija (kivensyöjä), joka kuvastaa mahtavasti tämän "kissanpään" omaavan kalan käyttäytymistä.
Eli se syö pohjasta kaikkea eläinpitoista.
Ja varsinkin simpukoita "kiviä"
Kertovat hurjia juttuja tuon otuksen puruvoimista!
- eero -
Ei kai noita muita ole kuin tyrskyturska.net ja pintasei. Tyrskyterskalla on vielä foorumi, mistä voi kysyä.
Joskus aikoinaan asiakas kertoi, että ollessaan duunissa porauslautalla, he menivät lautan avoveneellä läheiselle matalikolle dokaamaan. Syötti laidan yli ja keittoo ääntä kohti. Kalan tarrattua he anrtoivat vaan kalan viedä venettä. Suurimmat olivat kuulemma lähelle 150kg. Loppuväsytys suoritettiinn 9mm pistoolilla tms.
Ja minähän uskoin kaiken.:)
Toinen tarina on, kun vanha opettajani oli perheensä kanssa Norjassa. Hän pääsi kerran livahtamaan vaimoltaan kalaan. 4 tuntia väsyteltyään jotain isoa pallasta vaimo tuli sanomaan, että nyt lähdetään tai avioliitto on vainaa.
Ei ollut kalamies, laittoi siimat poikki...
Tällä kertaa ei oltu Kathrin mökillä, oltiin Andörjan kärjessä Engenesissä.
Kathrin mökillä ollaan oltu parina aiempana kesänä. Aikaisemmin vene on kuulunut Kathrilla mökkivuokraan, eli meillä on ollut vene käytössä. Ei mikään kaksinen vene mutta pienellä koneella ja pienellä porukalla sillä kyllä kalaan pääsee (ellei ole hankkinut sinne parempaa venettä).
Ranta sillä kohtaa ei ole mikään paras paikka rannalta kalastamiseen mutta autolla ei ole mökiltä pitkä matka jyrkille rannoille, joilta voipi heitellä. Voi tietysti mökin rannaltakin heitellä mutta sillä kohtaa ei ranta ole mikään kovin syvä.
Mökin lähellä oleva salmi on hyvä kalapaikka (tarvii veneen). Salmesta saatiin tämän kevään reissulla 4kg ruijanpallas pinnasta vaapulla uistelemalla. Aiemmilla reissuilla salmesta on tullut hyvin pikku seitä ja mm. 14kg turska, sekin pinnasta vaapulla.
Tällä reissulla kalaa nousi vähän joka syvyydeltä miltä kalasti. Kaloja saatiin syvyyksiltä 5m-100m. Iso ruijanpallas iski jostain 40m paikkeilta, tosin syvimmillään se kävi jossain 100m, lähellä oli 500m syvyyttä.
Taneli/rautukalassa ei käyty. Paikkoja kyllä löytyy Andörjasta siihenkin hommaan tunturissa olevilta järviltä. Lupia niille saa paikallisilta.
Joitain luvanmyyntipaikkoja löytyy Andörja Adventuren sivuilla olevasta kartasta http://www.andorja-adventures.no/ ja sieltä infosivu.
- Ari -