Vetouistelu - näytä koko keskustelu

Keskustelut

Mercruiser ihmediesel

Takaisin keskustelualueille
1.   Mercruiser ihmediesel    Sca05 - 10/4/2023 18:12:51
On tullut vietettyä aikaa nettiveneessä 'syystä pilkku että', ja kysellään nyt palstan virkistämiseksikin, että onko tietoa Mercruiserin ihmedieselin kestävyydestä? Googlaamalla tulee äkkiä eteen lontoonkielisiä palstoja, joissa kuvaillaan mäntävaurioita useissa myllyissä. Kun on kyseessä aika ison valmistajan kone (tai alihankintaa se kai on isuzulta ainakin perusmoottorin osalta) niitä lienee myyty aika suuria määriä. Porsiiko ne vähän jokainen, vai kestääkö useimmat vaan sittenkin, onko tietoa? Hukkaportti jumittaa, mäntä palaa, sellaisen käsityksen kuitenkin saattaa saada. Jonkin verran niitä on näkynyt Finnmasterin 68WA:ssa ainakin ja joissakin muissakin 'kiinnostavissa'. Myös perävetolaitteellinen vene, aina perämoottoreita omistaneena, pistää jonkin verran miettimään. Ohjattavuus on hyvä, mutta meneekö koko ajan 'dollareita' kunnossapitoon... Uisteluhommissa lienee apukone tarpeen. 1.7Dti on kuitenkin aika pieniruokainen, jossain kipparin vanhassa testissä sillä päästiin noin 0,5l/mpk alimmillaan liukuvauhdissa.
2.   [Vt] Mercruiser ihmediesel    Räiskis - 10/4/2023 18:52:51
Onko dieselmoottori sitten taloudellisempi, aine maksaa saman, huollot enemmän, kuinka noi biodieselit toimii, onko levästä ongelmia, luulis jos varsinkin vehkeet vähällä käytöllä? Kuinka tuntien uistelu karstoittaa moottoria, varsinkin kun vedet melko kylmiä?
3.   [Vt] Mercruiser ihmediesel    Sca05 - 10/4/2023 19:26:59
Ei siinä muuta, jos alkaa vähänkin jotain 'koppia' miettimään, niin laajenee kumminkin se venemallien määrä, jos sisäperäkin on mukana. 120 hv dieseliä näkee jonkin verran venemalleissa joissa samassa kokoluokassa on usein 150-200hv bensakoneita, perä- tai sisäperänä, kai se dieseliä vähemmän vie ja on siinä tietty jotain paloturvaakin vähän enemmän. Kaikki on nykyään niin 'ekobio' että dieselikin kasvaa levää... ja bensat pahenee.
4.   [Vt] Mercruiser ihmediesel    tkorkka - 11/4/2023 14:41:26
Mitä kuullut noista, niin aika heikkoa tekoa tuntuvat olevan ja uisteleminen ainakin joillekin dieseleille myrkkyä. Voisi kuvitella että vapina ja tärinä verrattuna bensakoneeseen on jotain omaa luokkaansa...?