Keskustelut

Sillisalaatti - näytä keskustelu

Garmin
Vapaa 
[Takaisin keskustelulistaan]
Vapaa 

Otsikko : Puuta, heinää ja muutama vesiperä - OST 2019
Kirjoittaja : OST Päivämäärä : 9/3/2019 9:07:52 Lukukerrat : 7034
Sähköpostiosoite : jari#oldschooltrolling.fi   Liite : Ei ole
WWW-osoite : http://www.youtube.com/watch?v=VWpVoiWolzM

Kuluneiden parin vuoden aikana olen suurella mielenkiinnolla seurannut heittokalastuksen ja siihen liittyvän varustelun esiinmarssia suomalaisilla sosiaalisen median kanavilla ja alan messuilla. Esimerkiksi Venemessujen tarjonta oli minun mielestäni vuosikymmen sitten jo hieman väsähtänyttä uisteluun liittyvän markkinoinnin tekohengitystä.

Parin viime vuoden kuluessa tapahtunut heittoveneiden, lisävarusteiden, elektroniikan ja ennen kaikkea kalastus sankareiden esiinmarssi on ollut todellinen piristysruiske. Miehisen pullistelun ja kilpailuhenkisyyden rinnalle on saatu hieman pehmeämmillä arvoilla toimivia tyttö ja naisjulkkiksia. Suuren maailman meininki on siis viimeinkin rantautunut pohjolaan, eikä se ole mitenkään huono asia.

Pimeat talvikuukaudet ovat raskassoutuinen jakso meille pohjolan avovesikalastajille. Piristysruiskeita siis ehdottomasti tarvitaan mikäli tunnistat oireet.


”Kaamosmasennustilassa esiintyy masennustiloissa ilmeneviä tavanomaisia oireita, kuten surullisuus, alentunut mieliala, ahdistuneisuus, ärtyneisyys, mielihyvän ja mielenkiinnon kokemisen menettäminen sekä arvottomuuden, syyllisyyden ja toivottomuuden tunteet. Oirekuvalle on ominaista unentarpeen lisääntyminen, fyysisen aktiivisuuden väheneminen, väsymys, seksuaalisten halujen heikentyminen, ruokahalun kasvu ja etenkin hiilihydraatti- tai tärkkelyspitoisten ruokien syöminen ja painon lisääntyminen. Tavanomaisesta masennustilasta poiketen oireet voimistuvat iltapäivisin.”

Kalastusjulkkiksia on monenlaisia vloggareista oppaisiin ja suunattoman määrän tunteja vesillä viettäviin harrastajiin. Yhteistä kaikille on näkyvyys sähköisissä medioissa. Tämä kirjoitus syntyi törmätessäni hieman erilaisen kalastusjulkkis / vloggarin youtube videoon, joka herätti mielenkiintoni. Googletin kaverin nimimerkin ja löysin hieman taustatietoja Ylen artikkelista vuodelta 2014.

http://yle.fi/uutiset/3-7237725

Pilkintä video löytyy perinteiseltä linkkipaikalta.

[Edellinen kirjoitus] [Kerro kaverille][Seuraava kirjoitus]
Keskustelualueille kirjoittaminen vaatii nimimerkin varauksen ja tuolla nimimerkillä sisään kirjautumisen.

 Keskusteluhistoria 
 Puuta, hei... OST  - 9/3/2019 9:07:52, ikä 1887pv, luettu 7034
  Puuta, he... OST  - 21/4/2019 0:38:43, ikä 1844pv, luettu 4337
 Puuta, hei... OST  - 21/4/2019 1:13:09, ikä 1844pv, luettu 4300
 Long time,... OST  - 3/8/2019 23:22:15, ikä 1740pv, luettu 4004
 [Vt] Long ... OST  - 3/8/2019 23:26:06, ikä 1740pv, luettu 3922
 [Vt] Long ... OST  - 3/8/2019 23:29:16, ikä 1740pv, luettu 4530
 [Vt] Long ... OST  - 4/8/2019 0:18:04, ikä 1739pv, luettu 3901
 [Vt] Long ... OST  - 4/8/2019 0:21:23, ikä 1739pv, luettu 3914
 [Vt] Long ... OST  - 4/8/2019 0:41:40, ikä 1739pv, luettu 3922
 Muistellen... OST  - 16/8/2019 23:35:07, ikä 1727pv, luettu 3884
 Muistellen... OST  - 16/8/2019 23:41:07, ikä 1727pv, luettu 3830
 Muistellen... OST  - 16/8/2019 23:45:31, ikä 1727pv, luettu 3885
 Muistellen... OST  - 16/8/2019 23:48:14, ikä 1727pv, luettu 3843
 Muistellen... OST  - 17/8/2019 0:18:58, ikä 1726pv, luettu 4024
  Muistelle... OST  - 17/8/2019 0:58:11, ikä 1726pv, luettu 3981
 Michael Mo... OST  - 25/10/2019 19:22:37, ikä 1657pv, luettu 3906
 Ann Wilson... OST  - 1/11/2019 22:54:42, ikä 1650pv, luettu 3859
 Angus Youn... OST  - 1/11/2019 23:41:00, ikä 1650pv, luettu 3957
 Replay....... OST  - 22/11/2019 21:49:54, ikä 1629pv, luettu 3749
 [Vt] Repla... OST  - 22/11/2019 21:51:43, ikä 1629pv, luettu 3790
 [Vt] Repla... OST  - 22/11/2019 21:53:22, ikä 1629pv, luettu 3788
 [Vt] Repla... OST  - 23/11/2019 23:18:55, ikä 1628pv, luettu 3857
 [Vt] Repla... OST  - 23/11/2019 23:31:36, ikä 1628pv, luettu 3759
 [Vt] Repla... OST  - 23/11/2019 23:46:55, ikä 1628pv, luettu 3767
 [Vt] Repla... OST  - 24/11/2019 0:06:47, ikä 1627pv, luettu 3864
 [Vt] Repla... OST  - 24/11/2019 0:13:54, ikä 1627pv, luettu 3838
 [Vt] Repla... OST  - 24/11/2019 0:23:11, ikä 1627pv, luettu 4065

  275060052